Русская версия  |  Suomi

Suomalais-ugrilainen kauttakulku –festivaali on ensimmäistä kertaa päässyt Karjalaan

Lokakuun ensimmäisenä päivänä Petroskoissa alkoi Suomalais-ugrilainen kauttakulku – kansainvälisen kansantaidefestivaalin gaalakonsertti. Festivaaliohjelman alussa oli lehdistötilaisuus, johon osallistuivat Karjalan Tasavallan kulttuuriministeri Jelena Bogdanova, Venäjän Federaation Suomalais-ugrilaisen kulttuurikeskuksen johtaja Tatjana Barahova ja Karjalan Tasavallan kansallisten kulttuurien ja kansantaiteen keskuksen johtaja Tatjana Temnyševa.

Suomalais-ugrilainen kauttakulku on ensimmäistä kertaa 8-vuotisessa historiassaan päässyt Karjalaan. Karjalaiset taiteilijaryhmät ovat joka vuosi osallistuneet hankkeeseen, mutta he lähtivät muille alueille esiintyäkseen festivaalilavoilla. ”Kulttuurielämä Karjalan Tasavallassa on aina täynnä mielenkiintoisia tapahtumia, siitä syystä olemme päättäneet, että Suomalais-ugrilainen kauttakulku: lapsuuden juhla –festivaalin gaalakonsertti pidetään nimenomaan siellä”, sanoi Tatjana Barahova. Hän kertoi, että jokaisella kaksi vuotta kestävällä hankesyklillä on oma aiheensa ja tyylinsä. Tähän gaalakonserttiin päättyy festivaali, johon osallistuu lapsia, sekä solisteja että yhtyeitä. Hankkeen vakiona johtoajatuksena pysyy taas vuodesta toiseen kansantaide.

”Näinä päivinä me pääsemme todistamaan sen, miten lapset säilyttävät ja suhtautuvat huolellisesti oman kansansa kulttuuriin”, sanoi Jelena Bogdanova ja ilmaisi kiitollisuutensa Venäjän valtiolliselle kansantaiteen talolla, jonka 100-vuotisjuhlaa vietetään tänä vuonna, sekä Venäjän Federaation Suomalais-ugrilaiselle kulttuurikeskukselle sen tuesta ja huomattavien autenttisen kulttuurin säilyttämiseen kohdistuvien hankkeiden toteuttamisesta.

”Sellaisen gaalakonsertin järjestäminen on meille sekä suurta kunniaa että myös suuren luottamuksen osoitus”, sanoi Tatjana Temnyševa ja vakuutti kollegat siitä, että festivaalin osanottajia odottaa runsas ohjelma. Jokapäiväisten harjoitusten lisäksi lapset tekevät ”suomalais-ugrilaisen vierailun” Petroskoin kouluihin eli pitävät työpajoja ja konsetteja opiskelijoita ja opettajia varten. Nuoret muusikot Karjalan Tasavallan taiteilijaryhmistä esittävät taidettaan kollegoilleen suomalais-ugrilaisilta alueilta. Lisäksi lapsia odottaa kulttuuriohjelma ja kiertoajelu Petroskoissa.

On huomattavaa, että Petroskoin gaalakonserttiin on kokoontunut lasten yhtyeitä ja solisteja Karjalasta, Komista, Udmurtiasta, Marista, Mordvasta, Vologdan alueelta, Permin aluepiirin Permin Komin piirikunnasta, Jamalin Nenetsien autonomisesta piirikunnasta, Hanti-Mansian autonomisesta piirikunnasta – Jugrasta. Festivaalin kansainväliset osallistujat ovat lasten taiteilijaryhmä Latviasta.

Gaalakonsertin perustajat ja järjestäjät: Venäjän Federaation kulttuuriministeriö, Venäjän valtiollinen kansantaiteen talo, Venäjän Federaation Suomalais-ugrilainen kulttuurikeskus, Karjalan Tasavallan kulttuuriministeriö, Karjalan Tasavallan kansallisten kulttuurien ja kansantaiteen keskus. Virallinen partneri on Venäjän Federaation Suomalais-ugrilaisten kansojen liitto. 

« Takaisin edelliselle sivulle