Ðóññêàÿ âåðñèÿ  |  Suomi

Maalaukset säilyttävät inkeroisen sielun puhtautta

Venäjän Suomalais-ugrilaisessa kulttuurikeskuksessa on avannut näyttely nimeltä Pyhällä ja muinaisella maalla. Taidenäyttelyssä on esillä tauluja, jotka nuoret pietarilaiset taiteiljat ovat maalanneet vuosina 2009-2011 Leningradin ja Pihkovan alueilla tapahtuvien ulkoilmamaalausten aikana.

????????? 
Maalauksissa on muinaisten kirkkojen kupoleja, kyläpihoja, vanhaa arkkitehtuuria ja Luoteis-Venäjän luontoa. Maalausten päähenkilöinä on kuitenkin tavallisia ihmisiä, Leningradin alueen vähälukuisen suomalais-ugrilaisen alkuperäiskansan edustajia – inkeriläisiä.
 
Näyttelyn avajaisiin on saapunut Pietarista Victoria Artis - alueellisen taiteilijajärjestön puheenjohtaja Viktoria Bahert. Viktoria on valmistunut A. I. Herzenin pedagogisesta valtionyliopistosta, Ilja Repinin taideakatemiasta ja professori O. A. Eremejevin taulumaalauksen studiosta. Hän tutustutti yleisön Victoria Artis –järjestön toimintaan ja kertoi paljon mielenkiintoista tästä näyttelystä: ”Victoria Artis yhdistää nuoret pietarilaiset taiteilijat, ja suurimman osan järjestöä muodostavat vuonna 2006 valmistuneet opiskelijat, joita kiinnostaa kotimaan historia.
Me olemme kokoontuneet yhteen, jottemme menettäisi luovuutta, joka oli seurannut meitä ollessamme opiskelijoina. Tarkoituksemme on säilyttää tauluissa Luoteis-Venäjällä asuvien kansojen kulttuurisia ja historiallisia arvoja”.
 
Viktoria on tunnustanut, että he ovat saaneet syvän vaikutuksen uhmisten avoimuudesta ja vilpittömyydestä: ”Heti kun istuimme piirustuslaudan ääreen, viipymättä tuli joku nainen kori leivoksia tai purki maitoa käsissään. Heidän kylissään ei ole aitoja! Ja se todennäköisesti johtuu avoimesta luonteesta”. ”Hämmästyy arkkitehtuurin omaperäisyydestä, etupäässä taloon rakennettavista kivipihoista”, Viktoria on jatkanut.

Näyttäessään jokaisen taulun, hän kertoi paljon mielenkiintoista siitä. Eräs taulu kuvaa naista inkeriläinen kansallispuku päällään. ”Tämä on Olga Ivanovna, Soikinskijat laulut –folkyhtyeen johtaja. Kun hän poseerasi meille, hän laului kansanlauluja ja kertoi muinaisista menoista”. Esimerkiksi, odelman keräämisen juhlasta. Odelma on toinen ruohon niitto. Lähempänä syksyä naiset puhtaat vaatteet päällään lähtivät paljain jaloin niityille ja repivät käsillään pehmeää ja mehukasta ruohoa. Heinällä, joka on ensimmäisen niiton ravitsevampi, oli ruokittu karjaa, joka kohta poiki. Seuraava taulu kuvaa näyttämöpukuun pukeutunutta talonpoikaistyttöä. Näillä tienoin 1700-1800-luvulla rakennettiin Jekaterina II:n, Nikolaj I:n, Aleksanteri III:n ja monien muiden suuriruhtinaiden palatsit. Palatseissa oli teatterit, joissa näytteli paikallisia talonpoikia. Talonpoikien näyttämöpukuja on rekonstruoitu vanhojen valokuvien perusteella.

????????? 
”Teokset yllättävät meidät alueiden välisellä yhteyksellä, Pohjolan tunteella. Maalauksissa säilyy klassisten taiteilijoiden luonnetta ja tuntuu uusia kehityssuuntia”, sanoi Komin tasavallan Kansallisgallerian tieteellisen toiminnan osaston johtaja Olga Orlova.
Venäjän federaation Suomalais-ugrilaisen kulttuurikeskuksen johtaja Tatjana Barahova on sanonut, että Keskus kiinnittää paljon huomiota vähälukuisten suomalais-ugrilaisten kansojen, mm. inkeriläisten, kulttuuriperinnön säilyttämiseen. Äskettäin kulttuurikeskus ja Leningradin alueen hallinto ovat solmineet sopimuksen yhteistyöstä, jonka tarkoituksena on edistää Leningradin alueella asuvien vähälukuisten suomalais-ugrilaisen alkuperäiskansojen etnistä ja kulttuurista identiteettiä, toteuttaa kulttuuri-, tiedotus- ja julkaisuhankkeita.
 
Venäjän Suomalais-ugrilainen kulttuurikeskus on ensi kerran avannut taidemaalausten näyttelyn. On huomionarvoista, että nuorten taiteilijoiden näyttely Pyhällä ja muinaisella maalla on avannut Venäjällä julistetun historian vuotena ja Komin tasavallassa julistetun nuorison vuotena.
Hieman aiemmin tämä näyttely on jo ollut esillä Komin tasavallassa Priluzskin piirin taide- ja käsityökeskuksessa, ja  saanut paljon ihailevia arvosteluja. Suunnitelmien mukaan vuonna 2012 näyttely Pyhällä ja muinaisella maalla esitetään Komin tasavallan kaupungeissa, sekä Moskovassa Komin tasavallan Venäjän federaation presidentin yhteydessä toimivassa pysyvässä edustustossa ja Luoteis-Venäjän Pietarin Komin tasavallan edustustossa.

Esittelyn on järjestänyt Venäjän federaation Suomalais-ugrilainen keskuksen osasto Komin tasavallan kulttuuriministeriön ja Luoteis-Venäjän Komin tasavallan edustuston tuella. Näyttelyn teokset on antanut taiteilijajärjestö Victoria Artis, joka toimii vuodesta 2006 ja yhdistää I.E. Repinin taideakatemian, Paroni von Stieglitzin muotoiluakatemian, Venäjän A. I. Herzenin pedagogisen valtionyliopiston ja muiden Pietarin taiteellisten ammattikoulujen entiset opiskelijat.

Taidenäyttely on avoinna vuoden 2012 huhtikuun loppuun mennessä.

Tietokeskus Finnougoria, Olga Hudjajeva
Valokuvat ovat kirjoittajan ottamia
 
puh./faksi: 8 (8212) 44-03-40, 24-49-37;
e-mail: fucult@finnougoria.ru, finnougoria

« Takaisin edelliselle sivulle