Русская версия  |  Suomi

Taivaan ja maan sotaväki –niminen kilpailu on loppunut

23. tammikuuta 2013 Kižin ulkomuseossa on päättynyt lasten taidekilpailu nimeltä ”Taivaan ja maan sotaväki”. Kilpailu on yksi yhteistyössä Pietarin uskontohistorian museon kanssa toteutettavan hankkeen vaiheista.
 
Lasten taidekilpailu tapahtui 15. lokakuuta 2012 – 20. tammikuuta 2013, ja se omistettiin Venäjän valtion 1150-vuotisjuhlalle.

 

Kilpailun tavoite on opettaa lapsille suvaitsevaisuutta eri kansallisuuksia ja uskontoja edustavia ihmisiä kohtaan, tutustuttaa lapset muiden kansojen kulttuureihin ja viestintäkulttuuriin ja muodostaa Venäjän kansalaisten yhteinen identiteetti.

Kilpailussa oli neljä kategoriaa: ”Taivaan sotaväki” (Isänmaan legendaarisia puolustajia ja suojelijoita), ”Maan sotaväki” (historiallisia hahmoja), ”Kirjallisuuden hahmot” (maailman taidekirjallisuuden, myyttien ja tarinoiden hahmot) ja ”Minun sankari” (perheen, henkilökohtaisia ja yksityisiä puolustajia ja suojelijoita; eläimiä, perhetarinoiden hahmoja ja yms).
 ?????????
Innostuneesti otettiin vastaan, kun teokset kuvasivat henkilöitä, sankareita, motiiveja, hahmoja ja tapahtumia, jotka liittyivät eri alueisiin. Noin puoli kilpailuun lähetetyistä töistä on omistettu Kalevalan sankareille ja juonelle. Koululaiset Rukajärven kylästä tekivät muutaman työn karjalaisesta sankarista Ivan Rokaččusta. Osa töistä kuvaa lasten silmin urhoja ja pyhiä suojelijoita ja suojelusenkeleita.
 
Teokset edustavat eri tekniikkaa: applikointia, keramiikkaa, vesivärimaalausta ja tietokonegrafiikkaa, koristemaalausta, origamia, polttomaalausta, puristettua paperimassaa, paperitaidetta ja muuta.

 

????????? 

Yleensä kilpailuun on lähetetty 38 kollektiivista teosta Petroskoista ja Karjalan eri piireistä sekä Suur-Novgorodista, joka on monta vuotta ollut Lasten museokeskuksen partneri. Nämä teokset on omistettu vuoden 1812 Novgorodin nostoväelle, Novgorodin maan sotureille ja Perunin epäjumalantemppelille.

Kilpailuun lähetettyjen teosten luomiseen osallistui sekä opetuslaitosten edustajia että perheitä. Yleensä yli 120 lasta ja 50 aikuista.

Teosten laatu oli oikein korkea, ja oli vaikea arvata, että töiden tekijät ovat lapsia.
 
Kilpailun ehtojen mukaan Lasten museokeskuksen tuomarit valitsivat 24 teosta, jotka luovutetaan Pietarin uskontohistorian museolle.

Hanketta jatketaan, ja edessä on tuomariston työ, palkintoseremonia ja näyttelyjen avajaiset. Tuomaristo, johon kuuluu hankkeeseen osallistuvien museoiden edustajia, valitsee parhaat teokset. Vuoden 2013 maaliskuusta huhtikuuhun näyttely on esillä Pietarin uskontohistorian museossa, ja huhtikuussa se saapuu Kižin museoon, missä se esitetään elokuun loppuun mennessä, ja sitten se lähtee Pereslavl-Zalesskiin ja Tatarstanin tasavallan kansallismuseoon.

Kižin ulkomuseon lehdistöpalvelu, Puh/faksi: (8142) 78-35-91

e-mail: press@kizhi.karelia.ru, pr@kizhi.karelia.ru; http://kizhi.karelia.ru/

« Takaisin edelliselle sivulle