Русская версия  |  Suomi

Uutiset

14/11/2018 Syktyvkarissa on avannut toinen suomalais-ugrilaisten kansojen elokuvafestivaali

30. lokakuuta Komin tasavallassa Syktyvkarin P. Sorokinin valtionyliopistossa avattiin Suomalais-ugrilaisten kansojen II festivaali. Syktyvkariin tuli elokuva-alan toimijoita Virosta ja Unkarista esittämään elokuvia ja tutustumaan Komin tasavaltaan.

Tervehdyspuheessaan Komin tasavallan kulttuuri-, matkailu- ja arkistotoimiministeri Sergei Jemeljanov kiinnitti huomiotaan siihen, että Syktyvkari on ollut jo monta vuotta suomalais-ugrilaisten maiden ja Venäjän alueiden elokuvaohjaajien ja kulttuurialan toimijoiden tapaamispaikkana, kun he osallistuvat Tuivež-visuaalitaiteen festivaalille. Suomalais-ugrilaisten kansojen elokuvafestivaali on osoitus siitä, että suomalais-ugrilaisessa yhteisössä ja maassamme tapahtuu laajamittaista elokuva-alan toimintaa.  

Idea elokuvafestivaalin pitämiseen Komin tasavallassa syntyi neljä vuotta sitten, ja lokakuussa 2014 Syktyvkarissa se on pidetty ensimmäistä kertaa. Hankkeen aloittaja ja järjestäjä on Komikinovideoprokat. Yhtiön johtaja Vitali Lifljandski sanoi, että sellaiset tapaamiset ja sellainen kulttuurien välinen vuorovaikutus ovat todella tärkeitä.

”Me vastasimme innokkaasti ideaan festivaalin pitämiseen, koska me myös kuvaamme elokuvia suomalais-ugrilaisista kansoista. Nyt meillä on valmisteilla kaksi uutta elokuvaa: saamelaisista ja vepsäläisistä. On mukavaa, että Moskovan Viron lähetystön ehdotus virolaisten elokuvien näyttämiseksi Komissa sopi hyvin festivaaliohjelmaan. Tämän ansiosta festivaali on todella monipuolinen ja sisällöltään erilainen”, kertoi Venäjän federaation suomalais-ugrilaisen kulttuurikeskuksen johtaja Tatjana Barahova. 

Olga Sotnikova, Syktyvkarin P. Sorokinin valtionyliopiston vt. rehtori  korosti puheessaan, ettei ole sattuma, että festivaalin avajaisten tapahtumapaikkana on juuri yliopisto: Suomalais-ugrilaisten yliopistojen liittoon kuuluvan yliopiston toiminnan pääpisteessä on nimenomaan suomalais-ugrilainen komponentti.

Sitten tervehdyspuheensa pitivät Viron delegaation edustajat: Moskovan Viron lähetystön kulttuurineuvos Dimitri Mironov ja Edith Sepp, Viron elokuvainstituutin johtaja. Edith Sepp sanoi, että kulttuuri yhdistää ihmisiä ja auttaa ihmisiä ymmärtämään toisiaan paremmin.

Sitten yleisön puoleen kääntyi unkarilainen osallistuja, elokuvaohjaaja, Metropolitan University –yliopiston lehtori ja elokuvataiteen tohtori Dániel Erdélyi. Hän on jo pitkään luonut suomalais-ugrilaisia elokuvia ja katsoo, että ko. suunta on lupaava. Hän toivotti, että nuoret harjoittavat elokuvataidetta ja esittävät elokuviaan eri festivaaleilla.

Tapahtuman lopussa yleisö katsoi Georg –elokuvan (Venäjän, Viron ja Suomen yhteistyötuotanto).

Komin tasavallan taideopistossa ja Quantorium -teknopuistossa luennoi Edith Sepp. Jugor-kulttuurialoitteiden keskuksessa pidetään tapaaminen Dániel Erdélyin kanssa ja unkarilaisten elokuvien näytökset.

1. ja 2. marraskuuta elokuvanäytökset jatkuivat Jugor-kulttuurialoitteiden keskuksessa. 1. marraskuuta täällä katsottiin elokuva Lotte ja kuukivi saladus sekä näytettiin suomalaista ohjelmaa. 2. marraskuuta nuoria katsojia odotti Venäjän suomalais-ugrilaisten kansojen animaatio-ohjelma.

Samana päivänä elokuvateatterina oli Venäjän federaation Suomalais-ugrilainen kulttuurikeskus.

Katsojat näkivät keskuksen kuvaamat etnografiset elokuvat sekä Veniamin Troninin elokuvan Sähkö (Udmurtian tasavalta).

Syktyvkarin lisäksi festivaaliohjelman tapahtumapaikkana oli Uhtan kulttuuripalatsi, Vodnyin kulttuuritalo, elokuvateatteri Mir Vizingan kylässä, Elokuva- ja vapaa-ajanviettokeskus Objatševon kylässä, Ust-Tsilma ja Koigorodok.                                                                           

Suomalais-ugrilaisten kansojen II festivaalin Komin tasavallassa ovat järjestäneet Komin tasavallan kulttuuri-, matkailu- ja arkistotoimiministeriö ja Komikinovideoprokat.

Festivaalia järjestämässä olivat mukana myös Venäjän federaation Suomalais-ugrilainen kulttuurikeskus, Syktyvkarin P. Sorokinin valtionyliopisto, Jugor –kulttuurialoitteiden keskus ja Komin tasavallan kansojen ystävyystalo. Partnerit: Moskovan Viron lähetystö ja Moskovan unkarilainen kulttuurikeskus.

Informaatiokeskus Finnougoria  

VKontakte: https://vk.com/finnougoriaru

Puh./faksi: 8 (8212) 24-49-37

E-mail: finnougoria@mail.ru


Galleria


«Takaisin edelliselle sivulle