Русская версия  |  Suomi

Uutiset

04/02/2019 Viikon kirja

Kotiseutukirjallisuuden ja bibliografian osasto esittää Viikon kirja -sarjassa uuden kirjan: Sota. Piiritys. Kohtalot (Hanty-Mansijsk, 2018).

27. tammikuuta 1944 tapahtui Suuren isänmaallisen sodan tärkein tapahtuma: neuvostojoukot vapauttivat kokonaan fasististen saksalaisten joukkojen piirittämän Leningradin. Taistelu Leningradin puolesta oli sodan pisin ja se kesti 10. heinäkuuta 1941 – 9. elokuuta 1944 välisen ajan.

Hitlerin joukkojen järjestämän piirityksen tarkoituksena oli Leningradin tuhoaminen.

Kaupungissa piiritettyjen pelastuksena oli Elämän tie, joka kulki Laatokan jäätä pitkin ja jonka avulla kaupunkiin toimitettiin elintarvikkeita, aseita ja paluumatkalla evakuoitiin kansalaisia. Yhteensä Leningradista vietiin yli 1,3 milj. kaupunkilaista ja haavoittunutta sotilasta.

Evakuoituja, mm. lapsia otti vastaan mm. Hantien ja mansien piirikunta. 45 vuoden kuluttua 

Leningradin vapauttamisesta perustettiin rintamerkki Piiritetyn Leningradin asukkaalle.   Huomioiden se, että monia tuhansia ihmisiä, jotka vietiin pois Leningradista Elämän tietä pitkin, asettui asumaan eri puolille maata, piiritetyn Leningradin asukkaat rupesivat etsimään toisiaan, yhdistymään ja perustamaan piiritetyssä Leningradissa asuneiden henkilöiden liittoja.

Sota. Piiritys. Kohtalot –niminen kirja on omistettu Hanty-Mansijskin Piiritetyn Leningradin asukkaat –kansalaisjärjestön historialle.

Kirjan pohjana ovat arkistoasiakirjat ja valokuvat, se kertoo siitä, miten Suuren isänmaallisen sodan ja piirityksen kestäneet ihmiset säilyttävät muistoa Leningradin suuresta uroteosta ja sen rohkeista puolustajista, miten suoritetaan kasvavan sukupolven patrioottista kasvatusta ja järjestön jäseniksi hyväksytään piiritetyn Leningradin asukkaiden jälkeläisiä.

Tähän kirjaan voidaan tutustua Jugran valtionkirjastossa, kotiseutukirjallisuuden ja bibliografian osastolla.

Rakastakaa ja tutkikaa synnyinseutuanne ja olkaa onnellisia!

«Takaisin edelliselle sivulle