Русская версия  |  Suomi

Uutiset

21/03/2023 Vieras/Oma: matkat ja mielipidekirjallisuus

21. maaliskuuta Vieras/Oma –hankkeen osallistujat kävivät Karjalan Kansalliskirjastossa tutustuakseen menneiden aikojen edelläkävijöinä ja matkustajina olevien naisten kirjoihin, saivat tietää heidän tarinansa ja yrittävät kääntää mielipidetekstin karjalan kielelle.

Ensimmäisen ohjelmaosan aikana osallistujille kerrottiin naisista, joita ei tunneta laajalti, mutta joiden kohtalot ja saavutukset ovat hämmästyttäviä.

1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun sankarittaret matkustelivat yksin ympäri maailmaa, olivat tutkijoita, edelläkävijöitä ja kirjailijoita. Esimerkiksi englantilainen Isabella Bird kävi monilla vaarallisilla paikoilla maailmalla, mm. Siinain aavikossa, missä hän ratsasti 430 kilometriä kamelilla, Kalliovuorissa Coloradossa (hevosen selässä) sekä Himalajassa (57-vuotiaana, villijakin selässä). Ranskalainen Alexandra David-Néel onnistui pääsemään tiibetiläiseen Lhasaan, hänestä tuli 1800-luvun lopun suurimpia matkustajia. Nainen oli kiinnostunut itämaisesta kulttuurista ja kirjoitti siitä sekä matkoistaan useita kirjoja. Kannattaa mainita myös Kaukoidän, Keski-Aasian ja Kiinan venäläiset tutkijattaret: Mavra Tšerskaja ja Aleksandra Potanina.

Kielitieteellisen ohjelmaosan aikana osallistujat tekivät työtä mielipidetekstin parissa, tekstin aiheena oli rohkean journalistin ja matkustajan Nellie Blyn tarina. 25-vuotiaana vain yksi matkalaukku mukanaan Nellie Blyn teki maailmanympärimatkan ollen edellä kilpailijaansa ja Jules Vernen Maailman ympäri 80 päivässä –kirjan sankaria. Ohjelman osallistujat keskustelivat matkustajattaren tarinasta ja korostivat, että nämä matkat edellyttävät kovaa luonnetta ja rohkeutta.

Kurssilaiset ovat olleet ensimmäistä kertaa kääntämässä mielipidetekstiä venäjän kielestä karjalaksi. He sanoivat prosessin olevan vaikea ja jatkavat tekstin kääntämistä seuraavilla oppitunneilla.

Suurelta osin artikkeleiden ja kirjojen ansiosta ohjelman naissankareiden nimet säilyivät läpi vuosisatojen. Toiset kirjat ovat heidän kirjoittamiaan, ja ne perustuvat päiväkirjakirjoituksiin. Toiset artikkelit ja kirjat ovat kirjoittaneet näiden henkilöiden elämien tutkijat. Monet nämä julkaisut ovat saatavilla Karjalan Kansalliskirjastossa.


Galleria


«Takaisin edelliselle sivulle