Русская версия  |  Suomi

Uutiset

22/05/2017 Petroskoin kartalle ilmestyy Kižski proezd –katu. Museomaratonin 2017 tuloksia

Museomaraton- nimisen matkapelin voittajan koulun nro 46 aloitteesta uuden Kukkovka III –lähiön katu nimetään Kiži-museon kunniaksi. 18. toukokuuta Kansainvälisenä museopäivänä on julistettu Museomaraton-pelin tulokset ja voittajat sekä pidetty palkintoseremonia. 

Kiži-museon partnereita Museomaratonin 2017 järjestämisessä olivat:

Yhteensä Museomaratoniin 2017 on ilmoittautunut 90 joukkuetta. Osallistujille tarjottiin kolme reittiä: Ekologinen reitti omistettiin Venäjällä julistetulle ekologian vuodelle, Kalevalan teitä pitkin – Karjalan kansanrunoudelle, lisäksi oli Kaupunki-niminen reitti (7 vuotta nuoremmille lapsille). Maaliin on saapunut 40 joukkuetta, joista 20 koulujoukkuetta, 10 perhejoukkuetta ja 10 esikoululaista joukkuetta. 

Kaikki joukkueet ovat tehneet ihanat luovat raportit eli värikkäät kuvat, installaatiot, nuket, käsintehdyt kanteleet ja videokertomukset. Kuten aina tuomariston ihastutti Starodubtsevien perhejoukkue, joka on jo useamman kerran osallistunut Museomaratoniin. Joka kerta ystävällinen perhe yllättää ihanilla albumeillaan, ja nelivuotias Tima on Petroskoin kaikkien museoiden suosikki.

Koulun nro 46 joukkue (10A-luokan opiskelijat ja historian opettaja Stanislav Gaiduk) on tehnyt Kiži-museolle todellisen lahjan museopäivän kunniaksi. Pelin aikana he jättivät Petroskoin kaupunkipiirin hallintoon hakemuksensa uuden Kukkovka III –lähiön kadun nimeämiseksi Kižskiksi. Kaupungin hallinto on taas tukenut tätä aloitetta! Nyt koko joukkue kuten kaikki muut ensimmäisiksi sijoittuneet joukkueet lähtee ilmaiseksi Kižin saarelle ja osallistuu lasten museojuhliin.     

Museomaraton 2017 -pelin voittajat:

Kalevalan teitä pitkin – niminen reitti

Lasten reitti

Ekologinen reitti

Erityispalkinto myönnettiin koulun nro 46 joukkueelle   

Onnittelemme voittajia ja kiitämme kaikkia Museomaraton 2017 -pelin osallistujia!

Kiži-museon lehdistöpalvelu 

 


Galleria


«Takaisin edelliselle sivulle