Marien kansallisjuhlat Peledyš pajrem (Joškar-Olan kaupunki). 2026
20. kesäkuuta Joškar-Olassa Marin tasavallassa pidettiin kansallisjuhlat Peledyš pajrem (”Kukkien juhla”) – tilaisuus, joka on jo yli vuosisadan lämmittänyt tasavallan asukkaiden ja vieraiden sydämiä. Vuonna 1920 ensimmäistä kertaa pidetty juhla on jo tullut tasavallan kulttuurielämän erottamattomaksi osaksi.
Hyvän perinteen mukaan juhla alkoi kulkueella Joškar-Olan keskustakatuja pitkin. Samaan virtaan yhdistyi tasavallan kaikkien piirien ja piirikuntien edustajia sekä Venäjän eri alueilta tulleita vieraita – värikkäät ihmisrivit, kansanpuvut, hymyt, liput ja musiikki loivat ainutlaatuisen yhtenäisyyden tunnelman.
Tilaisuuden ytimeksi tuli Mari kudo (”Marilainen piha”) – täällä kukin piiri yritti esittää sieluaan, elämäntapaansa ja vieraanvaraisuuttaan. Volgan piirikunta yllätti ja ilahduttii vieraita tosi anteliaasti – sillä pihalla heräsi eloon kolmen kansan – tataarien, venäläisten ja marien – ystävyys. Täällä oli ihan mitä vaan! Tuoksuvaa teetä samovaarista, kansallisia herkkuja, mestarillisia käsitöitä ja leikkisiä rituaaleja – jokainen pääsi kokemaan kunkin kansan kulttuurin ja tuntemaan niiden lämmön ja vilpittömyyden. Tämän upean tunnelman loivat Bizjurgubin kylän kulttuuritalon luova tiimi, Pomaryn piirin kulttuuritalon ja keskuskirjaston asiantuntijat, jotka panostivat sydämensä ja sielunsa pihan järjestämiseen. Tämä koskettava kuva etnisten ryhmien välisestä sopusoinnusta ei jättänyt ketään kylmäksi.
Tuona päivänä sielun ja sydämen hyväksi toimi konserttilavoja – musiikkia soi kaikkialla ja oli mahdotonta pysyä paikalla. Lavalle astuivat myös Šaira-yhtyeen artistit antaen yleisölle paljon myönteisiä emotioita ja kansankoloriittia. Ja niille, jotka rakastavat liikettä ja jännitystä, järjestettiin urheilukilpailuja – täällä he kilpailivat voimassa ja ketteryydessä leikillään ja tosissaan.
Peledyš pajrem on paljon enemmän kuin kukkien juhla. Se on päivä, jolloin rajat postuvat ja eri kansallisuuksia edustavat ihmiset pitävät toisiaan kädestä kiinni ja tuntevat olevansa yksi suuri perhe. Se on muistutus siitä, kuinka ihanaa meidän moninaisuutemme on ja kuinka tärkeää on arvostaa toisiamme. Ja kun soi lauluja, leikitään piirileikkejä ja loistaa hymyjä, kansan sielu elää – siis elää meidän yhteinen Venäjäkin.
Valokuvat: Marin tasavallan marilainen kulttuurikeskus ja Novyi Torjalin kerhojärjestelmä
Galleria
