Marit (käännettynä marista tarkoittaa ”ihmistä, miestä”) on yksi Volgan ja Uralin seudun alkuperäiskansoista ja Venäjän federaation kolmanneksi suurin suomalais-ugrilainen kansa.
Venäjän vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan noin puolet marilaisista (290 tuhatta) asuu Marin tasavallassa, heitä asuu tiheästi myös muilla alueilla ja tasavalloissa, mm. Baškortostanissa, Tatarstanissa, Kirovin, Nižni Novgorodin, Sverdlovin ja Permin alueella.
Marit jakaantuvat kolmeen kansanryhmään: vuori-, niitty- ja itämareiksi. Vuorimarit asuvat etupäässä Volgan korkealla oikealla rannalla ja eroavat muista kansanryhmistä murteellaan ja perinteisillä kulttuuriominaisuuksillaan. Niittymarit, jotka ovat suurin osa mareista, asuvat yleensä Volgan ja Vjatkajoen välisellä alueella. Itämarit muotoutuivat niittymarien muutettua Uralin seudulle.
Marin kieli kuuluu uralilaisen kielikunnan suomalais-ugrilaiseen ryhmään. Marin kielessä on kolme murretta eli vuori-, niitty- ja itämari. Mareilla on kaksi kirjakieltä eli niittymari ja vuorimari. Kirjakielessä käytetään venäjän aakkosia. Suurin osa mareista kuuluu ortodoksiseen kirkkoon, marien keskuudessa on laajalle levinnyt uskonnollinen synkretismi, jolloin kristinuskon ja perinteisten uskojen elementit yhdistyvät toisiinsa.
« Takaisin edelliselle sivulle
Marin tasavallan kansalliskirjasto
17/04/2026 Nuorten II nykytaidefestivaali BiblioART on alkanut
15. huhtikuuta kirjastossa avattiin Nuorten II nykytaidefestivaali BiblioART. Tilaisuus kiinnosti kovasti yleisöä ja salit olivat täpötäysiä.
Marin tasavallan kansalliskirjasto
02/04/2026 Tapaaminen arkkitehti Vladimir Batuhtinin kanssa
Marin tasavallan S. G. Tšavaikin Kansalliskirjaton harvinaisen kirjan osastolla 28. maaliskuuta järjestettiin Historialliset iltamat. Tilaisuuteen kutsuttiin arkkitehti Vladimir Batuhtin.
Marin tasavallan kansalliskirjasto
12/03/2026 Pialan ilyš (”Onnellinen elämä”) – almanakan historiaa
Vuonna 1938 vietettiin Komsomolin 20-vuotisjuhlaa ja tämän merkkipäivän kunniaksi Marin tasavallassa julkaistiin vasta perustetun Pialan ilyš (”Onnellinen elämä”) –almanakan ensimmäinen numero.
Marin tasavallan kansalliskirjasto
21/02/2026 Marin tasavallan yleiskirjastojen toiminnan tulosten yhteenveto vuodelta 2025
19. helmikuuta Marin tasavallan S. G. Tšavainin Kansalliskirjastossa järjestettiin kokous aiheesta Marin tasavallan kirjastot vuonna 2025: saavutuksia, ongelmia, kehitysnäkymiä.
Marin tasavallan kansalliskirjasto
07/02/2026 Kansojen ystävyys on kirjallisuuksien ystävyyttä S. G. Tšavainin Kansalliskirjastossa
S. G. Tšavainin Kansalliskirjastossa Venäjän kansojen yhtenäisyyden teemavuosi avattiin kansallisen kirjan juhlilla Kansojen ystävyys on kirjallisuuksien ystävyyttä.