Kuinka monta kieltä maailmassa on? Vähälukuisten kansojen kielten säilyttämisen haasteita. v 2014
Vuoden 2014 kesäkuussa Petroskoissa pidettiin Venäjän fennougristien V konferenssi aiheesta ”Suomalais-ugrilaiset kielet ja kulttuurit Venäjän sosiokuttuurisessa ympäristössä”.
Konferenssissa käsiteltiin ajankohtaisia suomalais-ugrilaiseen kielitieteeseen, folkloristiikkaan, kirjallisuudentutkimukseen, musiikkiin, historiaan ja yhteiskunnallisiin prosesseihin liittyviä asioita.
Kielitilanne Venäjän suomalais-ugrilaisilla alueilla –jaostossa puhui filologian tohtori, Venäjän tiedeakatemian kielitieteen instituutin johtava tutkija Tatjana Agranat (Moskova). Hänen raporttinsa aihe oli ”Kahden suomalais-ugrilaisen kielen sukupuuton etenemisen näkymät”. Tatjana Agranat lähetti lyhyen esseen julkaistavaksi meidän portaalissamme. Esitämme sen kiitollisuudella tässä.
Kuinka monta kieltä maailmassa on?
(Vähälukuisten kansojen kielten säilyttämisen haasteita)
Kuinta monta kieltä maailmassa on? Niitä on 3500-5000, kukaan ei tiedä tarkkaan. Ensimmäinen syy on se, että eräitä kieliä ei ole vielä tutkittu, koska niiden puhujat asuvat niin kaukana ”sivistyneltä maailmalta”, että tutkijat eivät voi saapua heidän asuinpaikoilleen. Sellaisia kieliä ei kuitenkaan ole paljon. Toinen merkittävämpi syy, jonka vuoksi on niin vaikea laskea kielten määrää, on se, että joskus on vaikea päättää, onko kyseessä kieli vai murre, varsinkin kun kirjakieltä tai kirjallisuusperinnettä ei ole olemassa.
Kielten puhujien määrä jakautuu aivan epäyhtenäisesti. Suurin osa väestöstä puhuu kolme kieltä: englantia, kiinaa ja venäjää. Viiden levinneimman kielen joukkoon kuuluu huomattavalla liikkumavaralla myös ranska ja saksa. Maailmassa on vähän kieliä, joita puhuu muutama miljoona ihmistä, tuhannet ihmiset puhuvat vähän enempää määrä kieliä, ja vain kymmenet tai yksi henkilö osaavat suurimpaa määrää kieliä. On selvä, että mitä enemmän kielen puhujia on, sitä optimistisemmalla vaikuttaa tulevaisuutensa.
Lingvistit luokittelevat kieliä niiden säilyvyyden perusteella ja käyttävät antropomorfisia termejä: ”terveistä” kielistä kuolleisiin. Kuolleet-sanaa käytetään ilman lainausmerkkejä vakiintuneena terminä, joka tarkoittaa kieltä, jota kukaan ei puhu äidinkielenään. Kieli voi kadota jälkiä jättämättä tai jäädä kuten latina kirjallisiin muistomerkkiin. Tämän asteikon ääripäiden välillä on ”sairaita”, ”vakavasti sairaita”, ”parantumattomasti sairaita” ja ”sukupuuttoon kuolevia” kieliä.
Ihmiskunnan historiassa kielet ovat kuolleet tosiasiassa koko ajan, ja suurin osa niistä ei säilynyt nykypäiviimme saakka kirjallisessa muodossa. Se on luonnollinen hallitsematon prosessi. On syntynyt taas uusia kieliä: erään kielen puhujat olivat asettuneet asumaan laajoille alueille, kieli jakautui murteisiin, joiden puhujat lakkasivat ajan mittaan ymmärtämästä toisiaan ja jotka alkoivat kosketuksia naapureiden kieliin. Kaikki on muuttunut globalisaation aikakautena, kun vähemmistökielten sulautumisen valtakieliin nopeus kasvaa räjähdysmäisesti.
Voi olla, että yhteisymmärryyden edistämiseksi koko ihmiskunnan olisi ihana aloittaa käyttää samaa kieltä. Mutta ei saa ajatella kielen olevan pelkästään väline, jolla on vain kaikille tuttu viestinnällinen funktio. Jokainen kieli on ainutlaatuinen ajatusten ilmaisukeino, joka kieli heijastaa sen puhujien ainutlaatuista "naiivia" maailmankuvaa. Menettyään kunkin kielen ihmiskunta menettää peruuttamattomasti osan kulttuuriaan. Kielen yleismaailmallinen ja kulttuurinen arvo ei lainkaan määräydy sen puhujien määrän perusteella. Euroopan yhteisö on jo ymmärtänyt sen ja tehnyt huomattavaa työtä omien vähemmistökieltensä säilyttämiseksi.
Filologian tohtori,
Venäjän tiedeakatemian kielitieteen instituutin johtava tutkija
Tatjana Agranat (Moskova)