Muistopatsaat kirjallisuuden sankareille: onko idea hullu vai aivan todellinen? v 2016
Artikkelin on kirjoittanut Leonid Avksentjev, tunnettu karjalainen runoilija, Karjalan Venäläisten kirjailijoiden liiton jäsen. Annetaan hänelle puheenvuoro.
Äskettäin tapasin runoilija Sergei Arkavinin, joka asuu nyt pääasiallisesti Moskovassa, muttei unohda koti-Petroskoita ja on edelleenkin aktiivisesti mukana Karjalan yhteiskunta- ja kirjallisuuselämässä.
Muun muassa hän kuuluu Venäläisten kirjailijoiden liiton Karjalan filiaalin hallitukseen sekä nuorten Nadezhda-runoilijakilpailun järjestelykomiteaan. Nadezhda-runoilijakilpailun on järjestänyt karjalainen runoilija Aleksandr Valentik Vladimir Morozovin muistoksi.
Syksyllä 2015 Sergeiltä on ilmestynyt minusta todella tarpeellinen ja hyödyllinen sähkökirja. Sen nimi puhuu puolestaan: Sergei Lobanov on Škidin tasavallan kansalainen.
Kävi ilmi, että Petroskoissa ennen sotaa ja sodan jälkeen oli asunut ihana ihminen, kirjeenvaihtaja ja kustantaja Sergei Lobanov. Olkaa hyvä, tässä on yksi hyvistä nimistä, jotka liittyvät kaupunkimme maineikkaaseen historiaan.
Kirjassaan Arkavin on julkaissut ensimmäisen kerran ystävyys- ja liikekirjeenvaihtoa, jota Sergei Lobanov kävi ihanan mutta nyt melko unohduksiin joutuneen neuvostoliittolaisen kirjailijan L. Pantelejevin kanssa (kirjailijanimi, oikea nimi oli Aleksei Eremejev). Heidän ystävyytensä sai alkunsa jo tunnetussa Škidin tasavallassa. Tämä kirjeenvaihto on itsessään erittäin mielenkiintoinen ja omituinen.
Lobanovin arkistosta on löytynyt myös Mihail Zoštšenkon tuntematon kirje. Muuten nimenomaan Sergei Lobanov oli kiinnittänyt arvostetun satiirikon huomiota Neuvostoliitossa vielä tuntemattoman suomalaisen kirjailijan Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa -romaaniin, josta Zoštšenko teki sitten loistavan käännöksen tuoden kirjan venäjänkielisten lukijoiden saataville ja aukaisten epäilemättä kirjalle ikkunan Eurooppaan. Neuvostoaikana on kuvattu todella hyvä samanniminen romaaniin perustuva elokuva. Mainittakoon, että Sergei Lobanov keksi ja toteutti Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa –kirjan venäjännös- ja kustannushankkeen Karjalais-Suomalaisen SNT:n valtionkustantamossa, jota hän silloin johti.
Sergei Lobanoville tuli myös idea lapsille kohdistetun Kalevalan julkaisemiseen, lisäksi hän kannusti L. Pantelejevia kirjoittamaan omaelämäkerrallisen kertomuksen nimeltä Ljonka Pantelejev. Molemmat kirjat on julkaistu ensimmäistä kertaa Karjalassa.
En voi olla sanomatta muutamaa ystävällistä sanaa L. Pantelejevista, jonka kirjoja ”ahmivat” 1950- ja 1960-luvun nuoret lukijat lakaisten ne kirjastohyllyiltä.
Valitettavasti, tänään harvatkin kirjastonhoitajat tuntevat tätä kirjailijaa. Varmaankin siitä syystä Arkavinin julkaisua jätettin huomiotta. ”Olemme laiskoja emmekä ole uteliaita!” mieleeni itsestään tuli nämä suuren klassikon Aleksandr Puškinin sanat. Itse kuitenkin ajattelen, että kaikella on oma aikansa. Voi olla, että aivan lähiaikoina lukijoimme uteliaat mielet heräävät passiivisuuden ja välinpitämättömyyden horroksesta avaten puolitangossa olevat silmäluomensa, ja heidän silmissään syttyy mielenkiinnon ja uteliaisuuden kipinöitä.
Sergei Arkavin kertoi kollegoilleen Venäläisten kirjailijoiden liitosta hänen omien sanojensa mukaan hullusta ideastaan pystyttää kolme muistomerkkiä Tulitikkuja lainaamassa -romaanille suomalaiselle Tohmajärvelle (Maiju Lassilan kotikunta), Sortavalaan tai Ruskealaan (paikat, missä kirjailija asui ja opiskeli) ja Petroskoihin (kaupunki, jossa julkaistiin kirjan venäjännös). Niiden pitää olla nimenomaan kirjallisuuteen liittyviä muistomerkkejä, kuten romaanin pääsankari Ihalaisen patsas tai Ihalaisen ja Vatasen yhteinen patsas, muutkin vaihtoehdot ovat mahdollisia veistäjien harkinnan mukaan. Patsaiden taustalle tai jalustalle voi tehdä Maiju Lassilan (eli Algot Untolan tai Algoth Tietäväisen) ja Mihail Zoštšenkon korkokuvat. Petroskoin patsaaseen sopisi myös Sergei Lobanovin korkokuva. Kysessä on suomalais-venäläinen projekti, joka kohdistuu mm. maamme välisten ystävyyssuhteiden kehittämiseen. Olisi hyvä, jos Petroskoin patsaan tekisi suomalainen veistäjä ja Tohmajärven patsaan tekisi venäläinen veistäjä. Patsaiden ei saa olla mahtipontisia, niiden on oltava pienoiskokoisia ja taiteelliselta tasoltaan vastattava tietenkin alkuperäisteosta eli Tulitikkuja lainaamassa -romaania. Tämän seurauksena Tohmajärvi, Sortavala ja Petroskoi merkittäisiin maailman kirjallisuusmuistomerkkien kartalle. Juhlavuosina voitaisiin järjestää Lassilan kirjallisuuspäiviä Tohmajärvellä, Sortavalassa ja Petroskoissa. Muuten vuonna 2018 tulee kuluneeksi 150 vuotta Maiju Lassilan syntymästä ja 100 vuotta hänen kuolemastaan sekä 60 vuotta Mihail Zoštšenkon kuolemasta. Me toteutamme epäilemättä projektin, ja meidän on löydettävä innostuneet mesenaatit ja saatava tukea Karjalan kulttuuriministeriöltä saadaksemme erilaisia lupia ja hyväksymisiä.