Русская версия  |  Suomi

30. huhtikuuta on Venäjän vähälukuisten alkuperäiskansojen päivä. 2026

Venäjän vähälukuisten alkuperäiskansojen päivää on ensimmäistä kertaa juhlittu maassamme 30. huhtikuuta 2026. Se vahvistettiin virallisesti presidentin 4. marraskuuta 2025 päiväämällä määräyksellä. Juhlan tarkoitus on edistää niiden Venäjän 47 kansan kulttuuria, kieliä ja perinteitä, joiden väkiluku on enintään 50 tuhatta henkilöä. Suurin osa maan vähälukuisista alkuperäiskansoista eli noin 40 kansaa asuu Pohjolassa, Siperiassa ja Kauko-Idässä, ja 19 kansaa juuri Venäjän Arktisella alueella.

30. huhtikuuta ei valittu juhlapäiväksi sattumalta – tänä päivänä vuonna 1999 allekirjoitettiin Venäjän federaation laki 82-ФЗ ”Venäjän federaation vähälukuisten alkuperäiskansojen oikeuksien takuista”, lisäksi yleensä kaikkia alkuperäiskansojen juhlia vietetään keväällä – ne on sidottu perinteiseen talouskalenteriin. Alkaen vuodesta 1994 on vietetty muutakin samanlaista tilaisuutta eli Maailman alkuperäiskansojen päivää, jota juhlitaan vuosittain 9. elokuuta.

Väestönlaskennan mukaan entsit ovat Venäjän Arktiksen vähälukuisin alkuperäiskansa, heidän väkilukunsa on noin 200 henkilöä. Runsaslukuisimpia vähälukuisten kansojen joukossa ovat nenetsit: he ovat ainoat, joiden lukumäärä on lähestynyt laissa sädettyä 50 000:n rajaa. Tilastot toki muuttuvat väestönlaskennasta toiseen, koska ne riippuvat pitkälti ihmisten omasta identifioinnista ja heidän halustaan ​​ilmoittaa tietty kansallisuus kyselylomakkeessa.

Karjalan tasavalta

Karjalassa juhlapäivän kunniaksi on hyväksytty vepsäläisten, jotka ovat tasavallan vähälukuinen alkuperäiskansa, tukisuunnitelma vuosille 2026-2028. Asiakirjaan sisältyy kulttuurin ja kielen säilyttäminen, elämänlaadun nouseminen, perinteisten käsitöiden kehitys, etnomatkailu ja nuorten tukeminen. Kuten ministeri Sergei Kiseljov on todennut, se on tärkeä askel vepsäläisten identiteetin säilyttämiseksi ja heidän kestävän kehityksensä edistämiseksi. Suunnitelman toteutuksesta vastaavat viranomaiset, paikallinen itsehallinto, kulttuuri- ja tiedelaitokset.

Tšuktšien autonominen piirikunta

Venäjän vähälukuisten alkuperäiskansojen päivän kynnyksellä Tšiktšien autonomisen piirikunnan hallituksen sivustolla on käynnistetty mediaprojekti Perheen historia. Materiaalisarja antaa mahdollisuuden saada tietää kulttuurista ja perinteistä tutustumalla tšuktšiperheiden elämään. Lisäksi kaikkialla Tšukotkassa järjestettiin juhlatilaisuuksia. Ohjelmassa oli konsertteja, aktivistien palkitsemista, näyttelyjä Anadyrissa, tapaamisia vanhimpien asukkaiden kanssa, kansallisia pelejä kylissä, ruoanlaittokilpailu Paras emäntä ja Kilvej –juhla Pevekissä jarangoineen, tansseineen ja herkkuineen.

Krasnojarskin aluepiiri

Krasnojarskin aluepiirissäkin pidettiin tilaisuuksia Vähälukuisten alkuperäiskansojen päivän kunniaksi. Aluepiirikeskuksessa aukiolla Kansojen ystävyystalon eteen avattiin etninen paimentolaisleiri, missä oli perinteisiä telttoja, kansallista ruokaa ja pohjoista tekniikkaa. Dudinkaan (Taimyr) avattiin etninen paimentolaisleiri, pidettiin konsertti, markkinat sekä kansallispelejä, mm. hypättiin kelkan yli ja kilpailtiin köydenvedossa. Turassa Evenkian piirissä oli kansanjuhlia, käsityönäyttely, kansallisia heitto- ja hyppykilpailuja. Turuhanskin piirin kylissä järjestettiin etnografisia näyttelyjä, työpajoja ja tapaamisia vanhimpien asukkaiden kanssa.

Hantien ja mansien autonominen piirikunta - Jugra

30. huhtikuuta Hanty-Mansijskissa vietettiin Vähälukuisten alkuperäiskansojen päivää Rossija-kansalliskeskuksessa. Ohjelmassa oli Pohjolan kansojen teenjuontiperinteen esitys, kulttuuri- ja liikeohjelma sekä obinugrilaisten opiskelijoiden I alueellinen kokoomus Opiskelijayhteisö. Perinteet. Perhe.

Nenetsien autonominen piirikunta

Nenetsien autonominen piirikunnassa ennen juhlaa järjestettiin Pohjolan vähälukuisten alkuperäiskansojen liiton koordinointineuvoston istunto, jossa oli mukana 52 edustajaa eri alueelta. Istunnossa ehdotettiin, että laajennetaan Arktisella alueella ja Kauko-Idässä toimiva hypoteekkilainaohjelmaa käsittämään alkuperäiskansoja, ilmoitettiin, että vuonna 2027 aiotaan järjestää paimentolaisnaisten foorumi ja on suunniteltu pidettäväksi Julkisen diplomatian koulun toinen vaihe Nenetsien autonomisessa piirikunnassa, sekä hyväksyttiin tehtäväksi virtuaalinen museo ja kirja vähälukuisten alkuperäiskansojen osallistumisesta Suureen isänmaalliseen sotaan.

Sahan tasavalta (Jakutia)

Juhlapäivänä tasavallan valtionkokouksessa pidettiin Pohjolan vähälukuisten alkuperäiskansojen kansanedustajien kokous. Ordžonikidzen aukiolla järjestettiin juhlakonsertti, käsityöpajat ja markkinat. Illalla kansojen ystävyystalossa pidettiin juhlallinen julkinen kokous, johon osallistui tasavallan johtajia ja joka huipentui suureen konserttiin Pohjolan vähälukuisten alkuperäiskansojen kielillä (evenki, eveeni, jukagiiri, dolgaani, tšuktši ja muut).

Jamalin nenetsien autonominen piirikunta

Jamalin vähälukuisia alkuperäiskansoja ovat nenetsit, hantit ja selkuupit. Heitä alueella on yli 48 tuhatta ihmistä, joista yli 17,5 tuhatta noudattaa nytkin perinteistä elämäntapaa. Jamalin kuvernööri Dmitri Artjuhov onnitteli näiden kansojen edustajia juhlan johdosta ja muistutti, että piirikunnassa toimii noin 40 alkuperäiskansoille tarkoitettua tukiohjelmaa. Kolmasosa niistä on tarkoitettu poronhoitoa ja kalastusta harjoittaville. Pohjolan alkuperäiskansoille tarjotaan koulutustukeakin: nuorille myönnetään koulutussertifikaatteja, kuvernöörin apurahoja, yliopisto-opintojen kustannuksiin jopa 100 %:n tukea sekä asumiskorvausta opiskelijoille ja valmistuneille. Pohjolan alkuperäiskansoja edustavat nuoret tutkijat saavat avustuksia. Alkuperäiskansojen kieliä opiskelee 4,5 tuhatta koululaista piirikunnan 40 piirissä.

« Takaisin edelliselle sivulle