A. M. Stepanov, Ortjo Stepanovin säätiön johtaja
Jouhkon-Kalaskan-Vasken-Oleksein-Pekan-Miihkalin-Ortjo Stepanov syntyi 7. huhtikuuta 1920 pohjoisen metsän korvessa Kemin piirikunnan Haikolan syrjäkylässä talonpojan perheeseen.
Hän oppi lukemaan ja kirjoittamaan kotikylän alakoulussa. Neljännestä luokasta hän muuttui Uhta-kylään (nykyään Kalevala). Koulun jälkeen Ortjo opiskeli Petroskoin pedagogisen opiston etäopetusosastossa kolmannella vuosikurssilla.
Vuodesta 1938 hän alkoi toimia opettajana Prääsän alueen Pyhäjärven kylän 7-vuotiaassa koulussa.
Syyskuussa vuonna 1939 hänet kutsuttiin Puna-armeijaan. Suuren isänmaallisen sodan alussa hän oli 71. tarkka-ampujadivisioonassa. 3. kesäkuuta 1941 hän haavoittui ensimmäisen kerran tiedusteluretken aikana. 3. maaliskuuta 1942 hän sai toisen haavan Kalininin rintamalla, hän oli siellä tiedustelukomppanian päällikkönä. Lääkityksen jälkeen toukokuussa hänet kotiutettiin työkyvyttömyyseläkkeelle.
Vuoden 1942 toukokuusta Stepanov teki töitä Ivanovon ja Omskin kaupungeissa. Ivanovo-kaupungissa hän tutustui Zoja Muhinaan, joka oli tekstiilin ammati-instituutin opiskelijana. 20. elokuuta he menivät naimisiin. Ortjon vaimo seurasi kirjalijaa koko elämää.
Vuoden 1943 tammikuussa hän siirtyi Omskista Karjalaan. Täällä Ortjo toimi Kalevalan alueen kommunistisen nuorisoliiton sihteerina, etäopetusosaston varajohtajana ja Rukajärvenalueen puolueosaston johtajana.
Kursk on Stepanovin vaimon kotimaa. Kurskin vapautettua vuonna 1944 hän työskenteli kaksi vuotta Kurskin puolueosaston varajohtajana. Vuosina 1946-1948 markkinointikursseilla opiskelun jälkeen Leningradissa Ortjo palasi Karjalaan, jossa hän toimi melkein vuoden Petrotorg-kauppayhtiön varajohtajana ja sitten viisi vuotta työskenteli Karjalais-Suomalaisen SNT:n Valtiollisen valvonnan ministeriön päätarkkailijana.
13.5.1954 Ortjo lähetettiin kotimaahan – Kalevalan alueelle vahvistamaan aluellinen kommunistisen puolueen osasto. Kymmennessä vuodessa hän vaihtoi muutama työpaikka, esimerkiksi hän teki töitä Uhtan metsäteollisuuspiirissä, Totuus-sanomalehdessä, Belomorskin kalastuksen valvonnassa ja Punalippu-aikakauslehden toimituksessa.
Stepanov alkoi julkaista omia teoksia 1940-luvulla, alussa ne ovat pieniä kertomuksia, kuvauksia ja pakinoita. Pakinoilla oli suuri merkitys Ortjo Stepanovin elämässä. Hän oli rohkea ihminen luonnoltaan – Ortjo hakasi omalla sanolla kaiken, mitä hänen mielestä oli väärin, epärehellistä ja epäoikeudenmukaista. Stepanov kirjoitti ja julkaisi paljon pakinoita, jokainen pakina kärjisti neuvostovallan suhteita kirjailijaan. Hänet erotettiin virasta.
Työttömänä Ortjo kirjoitti päiväkirjassa: ”01.12.1958 Monet pitävät minua laiskana. Olen kotona jo neljas kuukausi, minulla ei ole virkaa laitoksissa, nimeäni ei ole listoissa ja henkilökunnoissa. Se on muodollisesti. Itse asiassa nyt minä työskennelen enemmän ja pitemmäksi, kuin olen koskaan työskennellyt omassa elämässään (rintamaa laskematta). Jokainen laiskuri voi nimittää minua laiskaksi. <…> Uusi isku. 05.12.1958. ”Leninskaja pravda”-lehti kirjoitti omassa artikkelissa ”Runoilijan paikka työläisten rivissä”: ”Jotkut nuoret kirjailijat eivät työskentele missään. T.Summanen, V. Morozov ja A.Stepanov ovat valinneet ani varhain ammattinsa. Se on suuri virhe...”
Vanha toveri Jaakko Rugojev kirjoitti hänelle silloin: ”Säilyhan vaari. Puristan sinun kättä”.
Samanaikaisesti kasvoi hänen kirjallinen kokemus. Ortjo alkoi kirjoittaa Kalevalan kirjallisuusyhdistyksen jäsenenä. Näinä aikoina jo laajalti tunnetut lukijoiden keskuudessa Stepanovin koulutoverit Jaakko Rugojev, Pekka Perttu, Nikolai Laine neuvoivat ja kritisoivat häntä. On ihmeellistä, että luettua toverien murskaavia arvosteluja nuori kirjailija uskalsi kirjoittaa uudestaan.
Ortjo Stepanov on kuitenkin sellaisia ihmisiä, jotka eivät pelkää epäonnea. 1950-luvun keskivaiheessa hän valmisti keskeisimmänsä teoksen aineistoa – romaanisarjaa ”Kotikunnan tarina”. Julkaisemattomat työt viittaavat siihen, näihin teoksiin kuuluu esimerkiksi novelli ”Poika Venehjärveltä”, joka on omistettu ensimmäisille kommunistisille nuorisoliittolaisille.
Elämä Uhtassa (Kalevalassa) oli täysin tapahtumia. Talo nro 13 kadulla ”Kalevalan runot” muistutti usein asemaa. Siinä yöpyivät monet sukulaiset, jotka tulivat alueen keskustaan pienistä kylistä. Ystävät ja ystävien ystävät, ihmiset, joita Ortjo ei tuntenut kävivät vieraisille niin kuin vanhoina aikoina kirjeiden kanssa. Kaikki löysivät turvapaikan ja tulivat Stepanovin ystäviksi. Tästä kertoivat monet kirjeet maan erilaisista osista. Ortjo halusi kertoa ensimmäisen kerran Kalevalaan tulleille vieraille muinaisen tarinan pohjoisesta ja sen runolaulajista, omasta kotikunnasta Kotijärven saaresta ja pohjoiskarjalaisten perinteistä. Hän oli aina valmis kuunnella vanhoja runoja ja tarinoita, sananlaskuja ja sananparsia. Myöhemmin hän käytti niitä runsaasti omissa teoksissa.
Työpäivä alkoi aamulla kello nelja, kun kaikki perheen jäsenet olivat nukkuneet. Se oli parasta aika kirjoittamaan. Ikkunasta hän voi nähdä Kuitto-järven kymmeniä kilometrejä. Kesällä kalastajat uivat ohi omilla veneillä ja soutualukset vetivät tukkilauttoja. Talvella tuuli ja lumi auttoivat häntä ajattelemaan. Siirrettyään Petroskoihin syyskuussa 1966 Otjo ikävöi kotimaisemiin. Haluessaan palautua luontoon, hän alkoi järjestää maatalous-osuuskuntaa vuonna 1970. Nyt hän näki huoneesta Angojärveä. Mutta pitkät keskustelut ystävien kanssa häiritsivät häntä. Perheen talo Haikolan kylässä oli autiona. Vuonna 1977 hän uudisti tuvan. Tästä ajasta joka kesä hän asui talossa, jonka ikkunoista näkyi järvi. Jokainen kesä ja jokainen syksy hän teki töitä iltaisin yöhön asti.
Syksyllä niin kuin lapsuudessaan hän hankki kalaa talveksi. Kalastus kiinnosti häntä ja hänen poikiaan, mutta se oli enemmän esi-isien perinteen noudattaminen. Ortjo kokeili uusia keinoja kalastamisessa, ja oli helposti innostuva ihminen.
Viimeisen kerran hän eli Haikola-kylässä kesällä vuonna 1995.
Kesä oli kuuma. Tänä vuonna oli Stepanovin 75-vuotiasjuhla. Koko kesä vieraat tulivat erikseen ja ryhmissä antaen kaukan kylän elämään elvytystä. He kalastivat paljon ja söivät aina tuoretta kalaa, kävivät marjassa, uivat Kotijärven rannikoilla ja istuivat valkoisella hiekalla mäntyjen alla.
Kesän aikana hän muutti muutama kerta kaupungista kylään, ei kukaan tiennyt tarkasti missä Ortjo oli. Hän kuoli 22. maaliskuuta 1998 Petroskoissa. Testamentin mukaan hänet haudettiin hautausmaalle, jossa on haudattu kaikki hänen Haikola-kylässä asuneet esi-isänsä.
Ortjo käytti sydämellisesti omien teoksien sivuilla kaikkea, mitä hän tiesi 1900-luvun karjalaisten elämästä ja perinteistä, koko omaa kokemusta sekä pitkän ja mielenkiintoisen elämän elämyksiä.
Ortjo Stepanov sai muutama kunniamerkki ja Karjalan ASNT:n A. Perttusen valtiollisen palkinnon (1985). Stepanoville annettiin kunnianimet ”Karjalan ASNT:n kansankirjailija” (1990), ”Petroskoin vuoden ihminen” (1997). A. Stepanov oli Kirjailijaliiton jäsenenä vuodesta 1970.
Kirjallisuuden luettelo A.M. Stepanovin (Ortjo Stepanovin) elämästä ja tuotannosta suomen kielellä