Sergei Tšavain. Marin tasavalta
Sergei Tšavainin nimeen (1888-1937) liittyy sekä ensimmäisen marinkielisen runon että myös ensimmäisen kertomuksen ja ensimmäisen näytelmän ilmestyminen ja marien kansallisen kaunokirjallisuuden kehitys. Lisäksi ensimmäinen julkaistu marinkielinen tekijänteos on S. Tšavain runo Jumo detšyn ju patyr (1908, suom. Tieto on Jumalaa voimakkaampi). Sen vuoksi häntä pidetään oikeutetusti marinkielisen kirjallisuuden perustajana, ja hän on ollut opastähtenä kaikille marikirjailijoiden sukupolville.
Sergei Tšavain syntyi 24. syyskuuta (6. lokakuuta) 1888 Malyj Karamasin kylässä (Sebeusadin volosti, Tšarevokokšaiskin kihlakunta, Kazanin kuvernementti, nyt Morkin piiri Marin tasavallassa) köyhään talonpoikaisperheeseen, isänsä harjoitti tervanpolttoa ja maanmuokkausta. Varhaisiästään alkaen S. Tšavain tottui talonpoikaistyöhön – hän kynsi, äesti ja korjasi sadot. Hänen äitinsä Tatjana Anisimovna tunsi paljon satuja ja lauluja ja kehitti pojassaan rakkautta kansanrunoutta kohtaan. Myöhemmin Sergei kuunteli kiinnostuneena satuja ja tarinoita ollessaan tyttökekkereissä, jotka järjestettiin usein kotonaan. Heidän luokseen kokoontui tyttöjä ja naisia lähes kaikkialta kylästä harjoittaakseen käsitöitä – he kehräsivät villaa, kirjoivat kankaille, ompelivat ja samalla lauloivat, kertoivat satuja ja erilaisia tarinoita. Köyhyydestään huolimatta isä ei estänyt Sergeitä jatkamasta opintojaan tai lukemasta lukutaitoiseksi. Siksi kun poika valmistui kotikylänsä alkeiskoulusta, isä lähetti tämän opiskelemaan Unžinskin kouluun, missä silloin työskentelivät T. J. Jefremov ja P. G. Jermjaš.
Marinkielisen kirjallisuuden tulevan perustajan isä ja isoisä kantoivat Strelkov-sukunimeä, siksi Sergei valmistui koulusta ollessaan Strelkov. Vuonna 1904 opettajansa P. G. Grigorjevin neuvon mukaan Sergei pääsi opiskelemaan Kazanin opettajainseminaariin Grigorjev-sukunimellä. Tämän koulun kasvateilla oli tiukka kuri.
Tulevan kirjailijan opiskellessa seminaarissa hänelle kehittyi demokraattinen maailmankäsitys, kansallinen identiteetti, hänestä tuli ainutlaatuisen marinkielisen teoksen ensimmäinen tekijä. Samoina vuosina S. Tšavain koki voimiaan kääntäjänä. Venäläisistä kirjailijoista hän piti Puškinista, Gogolista, Koltsovista, Nikitinista, Lermontovista. Koltsovin monet runot muistuttivat hänen mielestään venäläisiä kansanlauluja. Sen vuoksi kirjailijalle tuli ajatus sepittää runo, joka olisi muistuttanut marilaista kansanlauluja, kertoakseen oman kansansa elämästä.
Vuosina 1905-1906 kuten monetkin seminaarin opiskelijat S. Tšavain osallistui vallankumoukselliseen toimintaan ja toi kylään lehtisiä ja julistuksia ja jakoi ne salassa naapuriensa ja tuttaviensa keskuudessa. Joulukuun 1905 vallankumoustapahtumien taustalla hän sepitti ensimmäisen marinkielisen runon nimeltä Oto (suom. Lehto). Muistellessaan seminaarin opiskeluvuosia ja tuon ajan vallankumoustapahtumia Vladimir Muhin-Savi kirjoitti, että he ystävystyivät nopeasti, illalla Vladimir soitti viululla marilaisia sävelmiä, ja Sergei innosti Vladimiria saduillaan ja taruillaan. Sergei osasi hyvin matematiikkaa. Vladimir Muhin-Savin mukaan jos ei olisi sattunut vuoden 1905 vallankumousta, Sergeista olisi kenties tullut matemaatikko ja Vladimir omistaisi kohtalonsa musiikille. Vallankumouksellinen tilanne suuntasi heidän mieltymyksensä uudelle vaikealle ja tuntemattomalle taipaleelle.
Kun Kazanissa alettiin julkaista ensimmäinen lehti Marla kalendar, S. Tšavainista tuli yksi sen aktiivisimmista osallistujista. Sen vuosijulkaisun sivuilla painettiin hänen runonsa, joiden aiheena oli kansan sivistys. Kirja- ja Tieto on Jumalaa voimakkampi –runoissaan nuori runoilija kehotti omaa kansaansa opiskelemaan. Vuonna 1908 hän julkaisi ensimmäisen kirjansa nimeltä Marij kalykyn tošto godso ilyšyže (suom. Marilaisten menneisyydestä). Kirjassa oli runoja ja kertomuksia. Seminaarin opiskelijat, joilla oli hyvä käsiala, auttoivat kirjantekijää kirjan valmistelussa kirjoittamalla hänen runonsa uudelleen kauniilla ja selkeällä käsialalla.
Kesäkuussa 1908 Tšavain valmistui menestyksekkäästi seminaarista. Seminaarin antamassa luonnehdinnassa lukee, että Sergei Grigorjev rakastaa vilpittömästi omaa heimoonsa ja voi olla heimolleen hyödyllisenä opettajana.
Vuonna 1908 Sergei Grigorjevin valmistuttua opettajainseminaarista hänet lähetettiin Kazanin kihlakunnan Pinžan-Kukmorin opistoon, mutta saman vuoden syyskuussa hänet määrättiin Tsarevokokšaiskin kihlakunnan varaopettajaksi. Tsarevokokšaiskin opistoneuvoston päätöksellä hänet lähetettiin kuukauden kuluttua Sotnurin volostiin, missä vuoteen 1915 mennessä hän toimi Petjalin, Sotnurin ja Šariboksadin kyläkouluissa. Näinä vuosina S. Tšavain kirjoitti ensimmäisen komediansa nimeltä Kajyk kludo (suom. Villi sorsa, 1910).
Sergei Tšavainin teosten hahmot ovat marilaisten kansallisia sankareita: toisissa niistä kirjantekijä on säilyttänyt legendojen ja tarinoiden juonet, ja toisissa on käyttänyt luovaa lähestymistapaa kansanrunouden perinteisiin. A. Asylbajev luonnehti vallankumousta edeltävää vaihetta marinkielisen kirjallisuuden perustajan elämässä seuraavasti: Tšavainin kehittyessä runoilijaksi hänen läheisyytensä kansanrunoudelle oli tärkeää. Hän kuunteli huomaavaisesti kansan kieltä ja huomasi kansanrunouden runolliset hahmot. Kansanrunous oli hänelle silloin yleensä talonpoikien joukkoon kuuluvien marilaisten kansanelämän, elinkeinojen, psykologian ja ihanteiden ymmärtämisen lähde. Perehtyminen kansanrunouteen auttoi häntä kehittämään omat esteettiset näkemyksensä kaunokirjallisuudesta.
17. heinäkuuta 1915 Taškentin rautatien oppilaitoskomitea valitsi S. Tšavainin Taškentin rautatien Araljärvi –aseman rautatieopiston opettajaksi.
Hän palasi synnyinseudulleen vuonna 1919. Maassa käytiin siviilisotaa. 4. marraskuuta käsiinsä osui Joškar ketše -lehti, ja luettuaan sen kirjailija sepitti samana päivänä Sai kutyret, marij kalyk –runon. Kirjailija iloitsi oman kansansa puolesta, hän on ensimmäistä kertaa nähnyt lehden äidinkielellään ja on innostunut myönteisistä muutoksista, jotka hän huomasi heti palattuuan.
Alkaen vuodesta 1920 Sergei Tšavain oli työssä Joškar ketše –lehden toimituksessa Krasnokokšaiskissa tehden lyhyitä taukoja lokakuuhun 1923 mennessä. Sitten hän muutti Arinon kylään ja toimi paikallisen koulun johtajana. Hänen pedagoginen toimintansa oli tuloksekas. Ennen oppitunnin alkua Tšavain kertoi mielenkiintoisia asioita elämästä nostakseen opiskelijoiden mielialaa. Oppitunneillaan lapset istuivat hiljaisesti ja kuuntelivat opettajaan suurella huomiolla. Opiskelijoidensa muistelmiin hän jäi rauhalliseksi ja tasapainoiseksi pedagogiksi, joka osasi hyvin ammattiaan ja selitti ymmärtäväisesti minkä tahansa aiheen. Arkielämässään hän oli lempeä ja auttavainen ihminen, ja työpaikallaan tiukka mentori ja vaativa opettaja, joka tutustutti lapset äärettömään kansanperinnemaailmaan, kehitti heissä rakkautta runoutta, teatteria ja musiikkia kohtaan.
Marin autonomisen alueen perustettua runoilijan urassa alkoi uusi kehitysvaihe. Hän kirjoittaa innostuneena tästä tapahtumasta ja tekee tuloksekasta työtä kaikissa osalajeissa. 1920-luvulla S. Tšavain kirjoitti muutaman historiallis-vallankumouksellisen näytelmän, realistisen kertomuksen, pienoisromaanin Dezertir-vlak, josta on tullut 1920-luvun marinkielisen kirjallisuuden ensimmäinen suuri eeppinen teos sekä loi pohjan eeppisen lajityypin kehitykselle marinkielisen kirjallisuudessa.
Palattuaan vuonna 1927 Krasnokokšaiskiin hän oli työssä Marin kirjapainossa, toimi opettajana Marin musiikki- ja draamataidestudiossa, johti Marin teatterin kirjallisuusosastoa sekä osallistui Marin proletaaristen kirjailijoiden liiton perustamiseen.
1930-luku on tuloksekkaimpia kirjailijan tuotannossa. Hän on kirjoittanut teollisuuskuvaukset, historiallis-vallankumoukset näytelmät, historiallisen daaman nimeltä Akpatyr, Oksa tul –vaudevillen ja Elnet -romaanin, josta on tullut hänen tuotantonsa huippu. Vuonna 1935 marien yhteisö vietti 30-vuotisjuhlaa S. Tšavainin luovan uran alkamisesta. Juhlatilaisuudessa hän teki tunnustuksen: ”Luova tuli sydämessäni ei syttynyt oman maineeni kunniaksi vaan oman kansani ja sen sivistyksen hyväksi. Kansan suru oli minun suruni, kansan ilot olivat minut ilojani. En koskaan halunnut erota kansasta tai sen kohtalosta. Kaikki hyvä, mitä on teoksissani, syntyi rakkaudesta marilaisia työläisiä kohtaan, halusta auttaa heitä rakentamaan nopeammin sosialismin”.
Näytti siltä, ettei mikään olisi estänyt Tšavainin tulevaa toimintaa tai elämää. Yhdessä Olyk Ipain ja Šabdr Osypin kanssa hän kirjoitti eeppisen runoelman nimeltä Tšotkar nergen muro (suom. Laulu Tšotkar-urhosta, 1936), ja oli kirjoittamassa ensimmäisen marinkielisen oopperan librettoa. Vuonna 1937 tummat pilvet kuitenkin alkoivat kerääntyä kansan lempirunoilijan pään ylle. Tammikuussa alkoi herjauskampanja. 25. toukokuuta Sergei Tšavain palasi Moskovasta ja asemalla hänet heti pidätettiin. Tiedustelussa hän ei tunnustautunut syylliseksi vallankumousta vastaiseen nationallistiseen toimintaan. Samana päivänä hän kirjoitti ”selityksen”, jonka loppuosassa hän tuki samaa ajatusta, mitä sanoi juhlatilaisuudessaan: ”Nyt en työskentele pelon vaan omatuntoni puolesta. Pidän itseään aidoksi neuvostokansalaiseksi. En halua mitään, antakaa minun vain tehdä työtä rauhassa. En arvosta henkilöllisyyttäni. Olen elänyt maailmassa – olen 49 vuotta vanha – olen nähnyt sekä surua että iloa. Minulla on yksi suuri tunto. Se on rakkaus omaa kansaa kohtaan. Mikäli rakkaus omaa kansaa kohtaan on rikos, niin rangaiskaa minut”.
11. marraskuuta 1937 Sergei Tšavain ammuttiin. Hänet haudattiin oletettavasti Mendurin hautausmaalle. Hänet rehabilitoitiin vuonna 1956. Marinkielisen kirjallisuuden perustajan kuolinpäivä oli monta vuotta pidetty salassa. Sukulaisille ilmoitettiin, että hän kuoli 16. lokakuuta 1942 vankilassa aivoverenvuotoon. Vasta S. Tšavainin 100-vuotisjuhlan kynnyksellä julkistettiin todellinen kuolinpäivänsä.
Hänen mukaan on nimetty Marin tasavallan Kansalliskirjasto, bulevardi Joškar-Olassa, Marin tasavallan kirjallisuuspalkinto.
Kirjallisuus: N. A. Fedosejeva. Sergei Grigorjevitš Tšavain (1888-1937) // Marien kansan kansallisen itsemääräytymisen taipale: omistetaan Marin tasavallan 100-vuotisjuhlalle. Moskova, 2019. S 92-94.
Materiaalit Marin tasavallan Kansalliskirjaston kotisivuilta