Taisto Summanen. Karjalan tasavalta
90-vuotisjuhlan kunniaksi
19. kesäkuuta 2021 täyttää 90 vuotta Taisto Summasen (1931-1988) syntymästä. Taisto Summanen on karjalainen runoilija, kääntäjä, kirjailija, joka runoili suomen ja venäjän kielellä, Karjalan ASNT:n ansioitunut kulttuurityöntekijä ja VSFNT:n ansioitunut kulttuurityöntekijä.
Julkaisemme mielellämme N. V. Tšikinan artikkelin päivänsankarista ja hänen tuotannostaan, jota täydentävät Karelia-televisio- ja radioyhtiön kansalliskielisen toimituksen videot.
Ihmissydämen kautta Kulkee tuhansia teitä
Sen läpi astuu Aika Jykevin ja armottomin askelin.
Käy Rakkaus, Milloin sipsuttaen kepeäjalkaisena,
Milloin raahautuen Kuin haavoittunut lintu…
Taisto Summanen (1931–1988) syntyi punasuomalaisen perheeseen Leningradissa 19. kesäkuuta 1931. Hänen isänsä Kalle Summanen oli metsuri ja uittomies, joka osallistui Suomen työväen vallankumoukseen 1918 ja kannatti Suomen kommunistista puoluetta. Tämän takia hänet vangittiin ja tuomittiin vankeuteen. Kuuden vankeusvuoden jälkeen Kalle Summanen muutti Neuvostoliittoon, Leningradiin. Hänet määrättiin opettajantyöhön Petroskoihin 1933. Siitä lähtien Taisto Summasen elämä oli liittynyt Karjalaan. Suuren Isänmaallisen sodan alettua Taisto ja hänen äitinsä Katri Ihalainen olivat evakossa Arkangelin alueella. He palasivat evakosta Usmanankoskelle, jossa perheenisä odotti heitä.
Nuori Summanen valmistui vuonna 1949 kiitettävästi Petroskoin osuuskuntaopistosta ja pääsi opiskelijaksi Petroskoin valtionyliopiston suomalais-ugrilaisen filologian linjalle. Opiskelijana hän opetti suomen kieltä ammattiopistossa. Kun Summanen oli viidennellä vuosikurssilla, hänet otettiin työhön runousosaston esimieheksi kirjallisuuslehti Punalipun (nykyään Carelia) toimitukseen. Valmistuttuaan yliopistosta 1954 Summanen toimi muutaman vuoden ajan kirjallisuuskonsulenttina Karjalan kirjailijaliitossa. Myöhemmin hän oli Punalipun toimituksen arvosteluosaston esimiehenä. Taisto Summanen hyväksyttiin Neuvostoliiton kirjailijaliiton jäseneksi 1958.
Summanen aloitti kirjallisen uransa 1944, kun hänen runonsa julkaistiin Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan suomalaisessa Totuus–päivälehdessä. Summasen runosikermä ilmestyi Punalipussa 1947 ja hänen ensimmäinen runokirjansa Oraita Petroskoissa 1956. Pian Summanen kohosi Karjalan johtavien runoilijoiden joukkoon. Hänen runojensa käännöksiä ilmestyi Moskovassa, Leningradissa ja ulkomailla. Enemmän kuin kaksikymmentä runokirjaa on ilmestynyt Taisto Summaselta suomen ja venäjän kielellä. Kirjallisuudentutkija Eino Karhu huomautti Summasen eläessä, että hänen runotuotantonsa on kehittyvää ja uudistuvaa. Karhu luonnehti Summasen tuotantoa ”korostetun eettisen tunteen, ihmisen oikeudenmukaisuuden runoudeksi.”
Lyyrikkona Summanen käsitteli Suomen työväenluokan vallankumousta ja sen osanottajien kohtaloita kaikissa runokokoelmissaan. Suomen vallankumouksellinen runous ja neuvostomaahan muuttaneiden punasuomalaisten runotuotanto olivat lähellä hänen sydäntään. Yksi tärkeimmistä lähteistä, jotka edistivät suomenkielisen kirjallisuuden syntymää, oli kansan luova herääminen. Elli Aalto kirjoitti, että ”yksi tärkeimmistä syistä, jotka kannustivat inkerinsuomalaisia osallistumaan kirjallisuusliikkeeseen, oli se, että Petrogradiin on tullut suomalaisia vallankumouspakolaisia”.
On huomioitava, että suomenkielista kirjallisuutta Karjalassa ovat aina luoneet suomalaiset pakolaiset, inkerinsuomalaiset ja karjalaiset. Ja vuosisadan alussa se kehittyy yhteisvoimin samanaikaisesti Karjalassa ja Inkerinmaassa. Eino Karhu kirjoitti, että ”suomenkielisen kirjallisuuden perusteet luotiin 1920-30-luvulla samanaikaisesti ja yhdessä kummallekin alueelle ”.
Vallankumous, synnyinmaan vaiheet ja omat sukujuurensa ovat kulkeneet läpi Taisto Summasen runotuotannon. Nämä aiheet ovat liittyneet yhteen sukupolvien periytyvyysaiheessa hänen tuotannossaan. Summanen kirjoitti tästä Isien teitä -osiossa Runoja–kokoelmassaan, joka ilmestyi 1958. Punasuomalaisten vaiheet olivat tärkeä aihe Suomen työväenvallankumouksen osanottajan pojalle. Hänen isänsä taisteli työväenluokan ihanteiden puolesta, toiset punasuomalaiset kaatuivat niiden puolesta, ja toisten oli pakko lähteä maanpakoon synnyinmaastaan. Taisto Summasen runossa Toukokuun yö rajalla lukee:
Isän veri
Sykkii suonissain,
Joka pisarassa kuumin usko,
usko,
jonka perintönä sain, -
että vihdoin
syttyy onnen rusko
maassa tuossakin...
Summanen korosti: Neuvostoliitto on hänen synnyinmaansa. Hänen isänsä synnyinmaa Eino Leinon runoineen, Aleksis Kiven teoksineen ja Jean Sibeliuksen sävellyksineen on lähellä runoilijan sydäntä.
Vanha punikki puhuu nuorille on monologinmuotoinen runo, joka päättyy kehottavasti:
Eläkää kuten kumousmiehet
Sillä tehän teette myös
Sitä vallankumousta
Joka me alulle pantiin, juu...
Suomalaisten pakolaisten ei ollut helppo sopeutua uuden kotimaan oloihin. Vemmeljärven balladissa Summanen koskettelee kansallisia ja psykologisia haasteita, joita punasuomalaiset kokivat Venäjällä. Ruotshin kuva oli muodostunut karjalaisilla vuosisatojen ajan kuluessa, vaikka karjalaiset tekivät eroa punaisten ja valkoisten ruotshien välillä.
Venäjälle saapuneet, neuvostomaan kansalaisiksi tulleet punasuomalaiset edistivät uuden kotimaansa kehitystä ja vaurastumistaan. He puolustivat sitä kansalaissodan ja Suuren Isänmaallisen sodan aikana. Ne, jotka selviytyneet vainoista, täyttivät kunniakkaasti omaa velvollisuuttaan.
Eino Karhu on luonnehtinut Summasen runouden peruspiirteitä. Karhu kirjoitti: ”Runoilijan lyyrinen temperamentti on sydämellistä ja pohtivaa, hän välttää kiihkeää ihastelua ja äänekkäitä retorisia kysymyksiä. Keskustelu on tasaisen rauhallista hänellä.”
Summasen runous on varsin monipuolista. Hän on kuvannut luonnon kauneutta kaupunkilaisen silmin nähtynä. Luonto on Summaselle ylevä esteettinen arvo, jota eivät synkistä menneen ajan tai sodan muistot. Summasen lyyrinen sankari löytää luonnon tuntemattoman arvoituksellisen maan tavoin. Hän pohtii ihmiselämän olemusta maailmassa.
Lyyrikko ihastelee luonnon kauneutta ja kiittää synnyinmaataan. Kotiseutu on hänen runoutensa tärkeimpiä aiheita. Samoin kuin sota, joka esiintyy nuoruusajan muistoina ja kokemuksina Summasen runoissa. Pellolla havaittavat sodanjäljet (Muistan), kellastuneet rintamamiehen kirjeet (Runo valkoisista kolmioista), jopa leipä (Uni, Balladi mustasta kirstusta).
Ihmisen hahmo on yleistys, joka kulkee useiden Summasen runojen läpi (Kaksintaistelu, Veren läpi…, Sydän). Yleistys ja symboliikka vapauttavat tämän ihmisen arkielämän piirteistä, ne ylentävät tätä hahmoa, joka samalla arvostaa tavallisia elämänasioita, arvokkaita elämän yksityisseikkoja.
Äidinkielen, äidinkielisen sanan aihe on tärkeä Summasen tuotannossa. Äidinkieli on hänelle ihmiselämän tärkeä perusta, joka määrää ihmisen ja koko kansan henkistä ja eettistä tasapainoa (Isoja sanoja, Äidinkieli). Eino Karhu kirjoitti: ”Runoilija ei toista itseään eikä toistele kerran käsiteltyjä aiheita ja ajatuksia – hän kehittää, vie eteenpäin niitä. Hänen runoutensa liikkuu itse elämän mukana.”
Summanen ei ole pelkästään lyyrikko, vaan myös lyyrinen eepikko, jolta on ilmestynyt useita runomuotoisia balladeja, taruja ja tarinoita. Balladi Pelguin Hilipästä ja hänen pojastaan ja Muikkulan tarina ovat teoksia, joiden tapahtumapaikkana on Inkerinmaa. Elli Aalto katsoi, etteivät erimuotoiset teokset ole taiteellisesti samanarvoisia Taisto Summasen tuotannossa: ”Hänen lyyriseeppiset runoelmansa ovat toisinaan todellisuudesta etääntyviä, tarkkailevia, kun taas hänen lyyriset runot ovat lähempänä todellisuutta ja inhimilliset arvot koristuvat näissä runoissaan.”
Kääntäjä ja kriitikko Taisto Summasella oli tuottelias merkittävä osuus eri kirjallisuuksien vuorovaikuttamisessa ja keskinäisessä rikastamisessa: hän on venäjäntänyt parhaiden karjalaisten proosakirjailijoiden, kuten Nikolai Jaakkolan ja Antti Timosen teoksia, suomalaisten kirjailijoiden, kuten Pentti Haanpän ja Elvi Sinervon teoksia; suomentanut muun muassa Aleksandr Blokin, Sergei Jeseninin, Nikolai Zabolotskin ja Anna Ahmatovan runoja sekä kymmenen lastenteosta.
Summanen kirjoitti runoja myös lapsille. Kolme lastenrunokirjaa ilmestyi häneltä: «Erään kuvan tarina» (1980), Oliko norsuja (1982) ja Ketä aurinko rakastaa (1990). Summasen pikku sankarinsa ovat suomalaisperäisiä nuoria, joilla on suomalaiset nimet. Hänen lastenrunojensa aiheet ovat tavallisia ja tilanteet tuttuja. Ne on ikään kuin poimittu esikoululaisten ja alaluokkalaisten omasta elämästä. Nuoret lukijat tunnistavat konkreettisia lapsia ja he tuntevat – aikuiset suhtautuvat hyvin tahtoisesti heihin. Runoissa kaikuu huumoria, sutkauksia, iloista naurua.
Kirjallisuudenarvostelijana Summanen on käsitellyt kirjoituksissaan ja arvosteluissaan aikansa karjalaisten runoilijoiden ja proosakirjailijoiden tuotantoa. Hänen laatimansa osio kuuluu venäjäksi ilmestyneeseen Karjalan neuvostokirjallisuuden historian kuvauksiin (1969). Karjalan kirjallisuutta käsittelevä arvostelu- ja kirjoituskokoelma kokoelma Tästä ura urkenevi ilmestyi Summaselta 1984.
Tuntuva osa Taisto Summasen runotuotantoa on käännetty venäjän kielelle. Summasen runoja julkaistiin useissa kotimaisissa julkaisuissa ja kustantamoissa, myös Unkarissa, Saksassa, USA:ssa ja Suomessa. Hänen runoihin on sävelletty musiikkia Karjalassa ja Suomessa.
Summasen kirjallisuustyö on saanut arvostusta. Hänelle oli myönnetty useita arvostettuja palkintoja ja arvonimiä. Hänet on palkittu Znak Potshota -kunniamerkillä ja mitaleilla.
Raskas tauti synkisti Taisto Summasen elämän kahta viimeistä vuosikymmentä. Runoilija vastusti miehuullisesti parantamatonta tautia ja harjoitti kirjallista luomistyötä viimeiseen saakka. Hän osallistui mahdollisuutensa mukaan Karjalan kirjailijaliiton toimintaan ja Karjalan yhteiskunnalliseen elämään.
Taisto Summanen kuoli Petroskoissa 9. helmikuuta 1988. Taisto Summasen runous ei ole jäänyt unholaan. Hänen runokokoelmansa Älä pelkää olla hellä ilmestyi Petroskoissa Periodika–kustantamosta 2012. Se kuuluu Karjalan kirjallisuuden klassikoita -sarjaan, joka on ollut Juminkeko–säätiön (Suomi) ja Karjalan tasavallan yhteishanke.
N. V. Tšikina,
filologian lisensiaatti,
Venäjän tiedeakatemian Karjalan tiedekeskuksen
Kielen, kirjallisuuden ja historian instituutin vanhempi tutkija
Portaalissamme on Vysotskin runojen käännöksiä suomalais-ugrilaisille kielille –kokoelma, josta löytyy Taisto Summasen suomennoksia
Karelia-televisio- ja radioyhtiön Kansalliskielinen toimitus on käynnistänyt hankkeen Taisto Summasen 90-vuotisjuhlan kunniaksi. Summasen runoja lukevat suomn kielellä toimittajat, näyttelijät, opiskelijat ja opettajat
Taisto Summanen. Tuli hän, pieni ja vaatimaton. Lukee Tatjana Morozova, suomen kielen opettaja, Petroskoin valtionyliopiston itämerensuomalaisen filologian laitos.
Taisto Summanen. Jo sataa. Lukee Kansalliskielisen toimituksen toimittaja, uutisankkuri Julia Petunova.
Taisto Summanen. Kesäkuu. Lukee Kansalliskielisen toimituksen toimittaja, uutisankkuri Jevgenija Marionkina.
Taisto Summanen. Sodan väri. Lukee venäjänkielisen toimituksen uutisankkuri Kirill Rybakov.
Taisto Summanen. Helmikuu. Lukee Petroskoin valtionyliopiston opiskelija Angelina Dorožko.
Taisto Summanen. On kavereita, jotka muistuttaa. Lukee Karjalan Kansallisen teatterin näyttelijä Aleksandr Kuikka.