18. elokuuta Kižin sarella pidettiin kellonsoittajien kokous, juhlittiin häitä äänisniemeläisten perinteiden mukaan ja pystytettiin palvonnan ristin Heinälahden kylän lähellä sijaitsevalle saarelle.
Kaksi kuukautta ennen perinteisten häiden viettämistä Kižin museo julisti kilpailun: pariskuntien, jotka halusivat "mennä naimisiin" festivaalilla, piti varmistaa olevansa sen arvoisia, että voivat olla kauniin perinteisten häiden päähenkilöinä. Lopulta voittajiksi tulivat Anna ja Arseni Ulanovit Moskovasta. He ovat tunteneet toistensa jo kymmenen vuotta, ja vuosi sitten menivät naimisiin. Melkein joka kesä pariskunta käy saarella.
Palvonnan suuren ristin tekivät Poljarnyi Odissei (Napaseudun Odysseus) –purjehdusseuran jäsenet, ja Kiži-museon työntekijät asensivat sen. Risti sijaitsee pienellä saarella, missä paikallisten asukkaiden mukaan oli pieni tsasouna, joka purettiin 1900-luvun alussa. Tsasounan vastapäätä oli Nikolaos Ihmeidentekijän kirkko. Nyt risti näkyy kaukaa paikallisille kalastajille ja kantasiipialusten matkailijoille.
Hyvää syntymäpäivää, ihana muistomerkki! –interaktiivinen tutustumisretki, joka kohdistuu 4-12-vuotiaille lapsille, on vuoden 2014 uutuus. Lapset ihailivat Kižin arkkitehtonisen kokonaisuuden kirkkoja, saivat tietää puusepän ammatin salaisuuksia ja pelasivat muinaisia äänisniemeläisiä pelejä. Sitten he tutustuivat talonpoikaistuvan esinemaailmaan arvaamalla arvoituksia. Lapset tekivät omin käsin itselleen kižiläisen matkamuiston (vyön tai nuken).
Kižin saari odottaa lapsia ja aikuisia!
Galleria