Uutiset
03/02/2012 Jouluhuvitukset museossa ovat menneet ohi
26. joulukuuta 2011 – 18. tammikuuta 2012 Kižin museossa tapahtui perinteinen kansatieteellinen ohjelma nimeltä Pohjolan Joulunpyhät. Ohjelma kertoi Venäjän Pohjolassa olemassa olevista perinteistä, jotka liittyvät jouluun ja uuteenvuoteen.
| Ohjelman puitteissa museon vieraat kävivät juhlanäyttelyssä nimeltä ”Uutenavuonna palata lapsuuteen...”, jossa he tutustuivat uudenvuoden vieton historiaan Venäjällä, perinteiseen uudenvuodenkuusen koristeluun, vanhoihin joulukoristeisiin, povaukseen ja ihmeellisen jouluajan ominaisuuksiin. Eloon herännyt näyttely –nimisessä ohjelmassa kävijät ymmärsivät käsitöiden salaisuudet: museon työntekijät perinteiset puvut päällään tutustuttivat heidät kehräyteen, kudontaan, kirjontaan, kultakirjailuun, puuvatkainten ja perinteisten lelujen valmisteluun. |
Museossa kävijät, sekä lapset että aikuisetkin, ovat mielellään oppineet valmistelemaan omin käsin ihanan uudenvuoden lahjan – jouluenkelin. Perinteen mukaan, joulun iloisen ja valoisan tunnelman on luonut nukketeatterin jouluesitys. Ohjelman päätteeksi vieraat ottivat osaa iloisiin kansanleikkeihin ja –tansseihin, jotka Kižin museon ja luonnonpuiston kansanperinneteatterin jäsenet ovat järjestäneet.
Pohjolan Joulunpyhät -näyttely on herättänyt kiinnostusta eri ihmisten keskuudessa: museossa on käynyt päiväkotien nuoria kasvatteja, koululaisia, vanhemman sukupolven edustajia sota- ja työveteraanien hoitokodista, sekä eri-ikäisiä matkailijaryhmiä Moskovasta, Pietarista, Nižni Novgorodista, Krasnodarista ja Karjalan monista kaupungeista. Yleensä Pohjolan Joulunpyhät –ohjelmassa on käynyt 586 ihmistä, kun taas viime vuonna 439 ihmistä. | |
Kižin museon ja luonnonpuiston lehdistöpalvelu, puh/faksi: (8142) 78-35-91
Galleria
«Takaisin edelliselle sivulle