Русская версия  |  Suomi

Uutiset

16/02/2012 Vanhassa ja ihanassa talossa

????????? 

27. tammikuuta 2012 klo 15 Kižin museossa (Fedosovan katu, 19) on avattu vuoden 2012 ensimmäinen näyttely nimeltä Vanhassa talossa, ihanassa talossa: 1800-1900-luvun maaseutukaupungin talon esinemaailma. Näyttelyn tekijät ovat etnografia- ja kansatiedeosaston vanhempi tutkija Ljudmila Trifonova ja saman osaston johtaja Svetlana Vorobjova.

Tekijöiden tarjoama aihe, 1800-luvun lopun - 1900-luvun alun maaseutukaupungin asuintalon sisusta, on antanut mahdollisuuden asettaa näytteille suuri määrä kaupunkikulttuuriin liittyviä esineitä museon varastoista. Samalla kävijän onnistuu tutustua Venäjän maaseutukaupungin kulutuskulttuurin eri puoliin.
Näyttely käsittää ei ainoastaan kaupunkiasunnon rakennetta vaan myös sisustan ulkonäön, pöydän kattamisen, lasten kasvatuksen ja koulutuksen, talousaskareet ja huvit, 1800-luvun lopun – 1900-luvun alun kaupungin asukasta ympäröivät esineet. Niin, nykyinen näyttely jatkaa vuonna 2009 tapahtuneen Iltamat -nimisen näyttelyn aihetta.

Näyttelyssä kävijät tutustuvat vanhan taloon kalustukseen, näkevät olohuoneen, makuuhuoneen, lastenhuoneen, ruokasalin ja työhuoneen interiöörit. Tälläisen asunnon omistajana voi olla maaseutukaupungissa asuva ylimys, älymystön edustaja tai kauppias.

Vuosisadan vaihteessa taloissa vallitsi oikein mukava ja viihtyisä tunnelma. Se johtui siitä, että asunnossa oli paljon esineitä, ja vanhat ja uudet vasta muotiin tulleet esineet sopivat hyvin yhteen. Niin, näyttelyssä 1870-luvulla Ludvig XVI:n tyyliin valmistettu sohva ja nojatuoli ja 1900-luvun alun metallisänky sijaitsevat vierekkäin. Vankka veistokoristeinen astiakaappi, kirjoituslipasto, Pathé Frères –yrityksen valmistama gramofoni ja pseudovenäläiseen tyyliin tehty tuoli... Kaikki nämä eriaikaiset esineet ovat rauhanomaisessa rinnakkaiselossa saman katon alla ja tuovat lämpöä ja mukavuutta.

Monet näyttelyesineet ovat syntyperäisten petroskoilaisten tuomia. Kävijöiden huomiota kiinnittää myös nukketalo, jonka ovat tehneet Kižin ulkoilmamuseon restauroijat Igor ja Renata Gaškovit.
 ?????????

????????? 

Näyttely upottaa vieraat rauhalliseen ja viihtyisään maaseutuelämään, unohtaa jokapäiväiset huolet, tutustua aikuisten ja lasten talousaskareisiin ja tuntea vanhojen ja unohduksiin joutuneiden esineiden vaatimatonta kauneutta. Kävijöitä kiinnostavat taloustavarat, joita käyttivät kaupungin asukkaat 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Se on todellinenpieni museo”: matkakassi, kahvimylly, karamellirasia, pölyhuisku ja yms.

Kaupunkiasunnon esinemaailman aihetta jatkavat lasikot, jotka ympäröivät interaktiivista aluetta. Niissä voi nähdä setelit, postikortit, valokuva-albumit, vaatekappaleet, lasipullot ja erilaiset lippaat.
Salin keskiosassa on interaktiivinen alue, missä pyöreän pöydän ääressä voi kirjoittaa, piirtää ja pelata eri peleja. Sekä aikuisia vieraita että lapsia odottavat mukaansatemppaavat tehtävät: pöytä- ja kirppupelit, lotto, šakki, pasianssi, paperinukketytön pukeutuminen ja täyttää nimikorttia.

Näyttelyssä voi katsoa 1900-luvun alun vanhoja mykkäelokuvia Romanssi kontrabasson kanssa, Evgenij Onegin ja diafilmiä nimeltä Vanha kaupunki (1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa Petroskoin kaupungissa otettuja valokuvia), sekä kuunnella Vjaltsevan, Lidarskajan ja Bim-Bom -duon laulamia vanhoja romansseja.

Näyttely on avoinna 23. syyskuuta 2012 saakka.

Kiži-museon ja luonnonpuiston lehdistöpalvelu, Puh/faksi: (8142) 78-35-91
e-mail: press@kizhi.karelia.ru, pr@kizhi.karelia.ru; http://kizhi.karelia.ru/

Galleria


«Takaisin edelliselle sivulle