Русская версия  |  Suomi

KirjastoYö-2015

24. huhtikuuta 2015 Karjalan Kansalliskirjasto on jo neljännen kerran osallistunut Venäjän laajamittaiseen lukemista edistävään kampanjaan KirjastoYöhön, jonka aiheena oli ”Avaa päiväkirja – tartu aikaan”.
Kampanjan aikana vieraat voivat ilmoittautua Karjalan Kansalliskirjaston lukijaksi ja saada maksutta kirjastokortin. Kymmenen uutta eri-ikäistä lukijaa hyödynsi tätä onnellista mahdollisuutta tuona iltana.
Tänä vuonna Kansalliskirjasto on ensimmäistä kertaa ottanut vastaan KirjastoYön vieraat uusissa hyvin varustetuissa kirjastotiloissaan, jotka edistivät kaikkien tapahtumien samanaikaista menestyksekästä toteuttamista eri paikoilla.
Jokaisella on oma sotansa –niminen musiikki- ja runoesitys pidettiin Voiton Suuressa Isänmaallisessa sodassa 70-vuotisjuhlan kunniaksi. Ohjelmaan osallistuivat Piiritetyn Leningradin asukkaat –järjestön Nevskaja volna –kuoro, Deržavinin lyseo ja Petroskoin taidekoulu.
Elokuva ja kirjallisuus.  Filmisankarit keskuudessamme –hanke tarjosi vieraille katsomaan Aleksandr Vampilovin Sorsanmetsästys –näytelmään perustuvan Otpusk v sentjabre (suom. Loma syyskuussa) –elokuvan, joka oli kuvattu vuonna 1979 Petroskoissa. Elokuvan esityksen jälkeen järjestettiin keskustelu siitä.
Kirjastossa näyttelyissä oli esillä 1900-luvun aikakauslehtiä, elämien historiaa kuvaavia muistelmia, päiväkirjoja ja kirjeitä sekä harvinaisia kirjoja.
Nykykirjallisuuden ystävät kävivät tunnetun venäläisen kirjailijan, kirjallisuudentutkijan ja  kirjallisuuskriitikon Maija Kutšerskajan kirjailijaillassa. Tapahtuman jälkeen oli kirjailijan nimikirjoitustilaisuus. Bukvoed-kirjakaupan kioskilla myytiin Maija Kutšerskajan tunnettuimpia teoksia ja sieltä voitiin saada nimikirjoitus.
Postmoderni: puolesta ja vastaan –keskustelu oli todella suosittu yleisön keskuudessa. Oleg Gureev ja Jelena Sapegina kutsuivat kaikki keskustelemaan päivänpolttavista kulttuurin ja yhteiskunnan kehitykseen liittyvistä asioista. Keskustelua seurasi elokuvien Alessandro Barikkon Lezione 21 :n, Andrei Tarkovskin Stalkerin ja Nostalgian sekä Stanley Kubrickin Kellopeliappelsiinin esitys.
Kävijöillä oli mahdollisuus lähteä matkalle Kansalliskirjaston kirjavarastoihin tai retkelle Äänisjärven rantakatua pitkin.
Pienille kävijöille tarjottiin pelejä plasmapaneelilla, lautapelejä sekä tietokilpailuja ja työpajoja.
KirjastoYönä kirjastossa on käynyt yli 600 kirjaston käyttäjää ja vierasta. Karjalan Kansalliskirjasto kiittää ystäviään ja partnereitaan, jotka antoivat tukea KirjastoYö-tapahtumalle.


Galleria


« Takaisin edelliselle sivulle