Русская версия  |  Suomi

Sergei Saveljev. Siitä, miten karjalaiset kävivät Tverissä kahdeksi päiväksi

Karjalainen on aina tervetullut tveriläisen veljen luona

Heti kun näette tverinkarjalaisten hymyt, kokeilette itse heidän veljeshalailuaan ja haistatte keittiöstä kiemurtelevaa vieraanvaraisuuden tuoksua, olette valmiit luovuttamaan heille kaken, mitä teillä on mukananne, ja lähettää postitse vähän myöhemmin kaiken muun. 

On mahdotonta jäädä välinpitämättömäksi vierailulla tveriläisten veljimme luona.   

Ensimmäinen silmiinpistävä ero tverinkarjalaisten ja Karjalan karjalaisten välillä on täysi ehdoton avomielisyys ja kiehtova ystävällisyys. Nähdäksenne sellaista Karjalassa sinun olisi löydettävä avoimet karjalaisen sydämeen. Karjalaisen pitää tuntea, että olet oma. Vasta sen jälkeen sinuun kohdistuu koko vieraanvaraisuus ja huolenpito. Tverin maalla avaimia ei ole lainkaan. Kaikki sydämet ovat avoimia.  

Se oli ensimmäistä, mikä pisti silmiin. Ja heti on syntynyt kysymys, mistä tämä ero johtuu? Onko se venäläisen kulttuurin vaikutusta? Vai tervehtivatko tverinkarjalaiset niin iloisesti vain karjalaisia veljiään? Vai kuuluuko tämä ominaispiirre vain Evgrafovien perheelle, joka otti meidät vastaan, ja heidän ihanille ystävilleen?

Evgrafovit

Minun on pakko kertomuksessani kiinnittää erityistä huomiota Evgrafovien perheeseen. Evgrafovit ovat tverinkarjalaisia SUPER-alkuliitteineen. Tässä perheessä riittää tarmoa siihen, että koko Tverin maata liikuttellaan ja tärisytetään, jotta jokainen karjalainen löydettäisiin ja hänelle annettaisiin tuntea, että hän on tälle planeetalle tärkeä. Sellaiset ihmiset eivät salli karjalaisen kulttuurin häipyä.   

Heistä tulee sinun ystäviäsi pitkäksi ajaksi ensimmäisestä tapaamisesta alkaen. 

Oleg ja Marina Evgrafovit ja heidän ystävänsä ovat tehneet aivan fantastiset asiat. He tekivät Herkuleen työn. Koko viikonlopun aikana he olivat ottamassa meitä vastaan ikään kuin hallituksen delegaatiota: retkejä, päivällisiä, limppu, piiri- ja kylähallitusten edustajien virallisia puheita. Tunnustaakseni rehellisesti se kaikki hurmasi minut. 

Ravintola Kylläinen Karjalainen Hirvi.  Oletteko syöneet? – Nyt kuunnelkaa!

Kun tveriläiset ystävämme ovat perustaneet ravintolan nimeltä Kylläinen Karjalainen Hirvi, he avasivat tien jokaiseen sydämeen maukkaan karjalaisen keittiön avulla. He  kokeilevat rohkeasti uutta ja tuovat nykyaikaisia ruoanlaittosuuntauksia perinteisiin karjalaisiin ruokiin. Keittiömestarit Sergei Pomidorov ja Irina Tarapulkina tarjoavat ravintolan kaikille vieraille sultšinoita ja karjalanpiirakoita erilaisine täytteineen eivätkä ainoastaan peruna-, hirssi- ja mannapuurotäytteineen. Siellä voitiin nauttia sultšinoita adžikan ja sipulin kera sekä erilaisilla kastikkeilla maustetun lihan kera.

Tänä vuonna ravintolan keittiössä on tarjolla uusi optio ”mukaan otettava kalakeitto”.  

Maukkaan ruoan jälkeen vieraan jäivät ravintolaan pitkäksi ajaksi katsoakseen konserttia. Se oli ikään kuin Suomalais-ugrilaisten kansojen festivaali. Tverin ja Petroskoin karjalaisten lisäksi Kylläisen Hirven kylään on tullut udmurtteja ja virolaisia eli nuoria, jotka myös pyrkivät säilyttämään kansallista identiteettiään.

Näin, perinteisen keittiön kautta tverinkarjalaiset alkavat tutustuttaa vieraitaan karjalaiseen kulttuuriin, ja tutustuminen päättyy näytelmiin, lauloihin ja pantomiimeihin.  

Kaikki Tverin asukkaiden nimitykset ovat vääriä!

Meidän tverilaiset ystävämme järjestivät meille Tverin-matkan. Kaupunki on oikein kaunis. Me huomasimme sen jopa lyhytaikaisella retkellämme, joka kesti puolitoista tuntia. Vapaaehtoiset tytöt olivat kiihkeät paljastamaan meille oman Tverinsä ja puhuen yhteen ääneen ja joskus keskeyttäen toisiaan.   

Mitä me saimme tietää Tveristä tällä retkellä?

Udmurtit

Tverin-retkellämme me tapasimme ryhmän udmurtteja, mokšalaisia ja ersäläisiä, jotka olivat kansojensa edustajina Kylläinen Karjalainen Hirvi –tapahtumassa.

Halailtuamme ystävällisesti (me olemme oppineet sen tverinkarjalaisilta) ja tutustuttuamme me yhdistämme retkemme. Minulta tuntuu, että halailut johtavat meidät mielenkiintoisiin yhteistyöhankkeisiin.

Kaverit tartuttivat meihin udmurttilaisen tarmon ja retki sujui karjalais-udmurttilaisen puheen saattelemana. Jotkut vaihtelivat kultturejaan, jotkut kuuntelivat oppaita, jotkut puhuivat ohikulkijoiden kanssa. Sitten me tanssimme rantakadulla...

Se oli ihana loppu ensimmäiselle tutustumispäivälle tverinkarjalaisten kulttuuriin. Ja lisäksi udmurttien, mokšalaisten ja ersäläisten kulttuuriin.

Nikolskoje

Nikolskoje-kylän (myös Tutševo (Stutševo) ja Šelomets) ovat perustaneet karjalaiset, jotka muuttivat sinne 1500-luvulla. Ensimmäiset maininnat kylästä on Bežetskin viidenneksen kirjeessä vuodelta 1545.

Tverin-matkamme toinen päivä oli täynnä yllättäviä löydöksiä. Nikolskojessa meidät otettiin vastaan virallisena karjalaisten delegaationa Karjalasta, mikä oli meille todella odottamatonta. Se oli ensimmäinen kerta, kun meidät, tavalliset bloggaajat, otettiin vastaan tarjoamalla leipää ja suolaa. Limppu oli muuten niin maukasta, että puolessa tunnissa siitä on jäänyt puoliksi tyhjä suola-astia.  

Samanlaista ”jälkimakua” jää sen jälkeen, kun on keskusteltu paikallisten asukkaiden kanssa, jotka ovat rauhallisia, hyväntahtoisia ihmisiä rehellisine silmineen. Nyt kylässä asuu noin 200 henkilöä, toimii posti, koulu, kerho, kirjasto ja museo, päiväkoti, terveysasema, valtiollinen kauppa ja 2 yksityistä kauppaa. Kylässä on arteesikaivos, on käytössä vesitorni, muutama kaivo ja kaksi tekojärveä. Kylään suoritetaan kaasutoimituksia.

Nikolskoje on oikein kaunis kylä tasaisine leveine katuineen, mataline rivissä seisovine taloineen.  Me Karjalassa olemme tottuneet, että kaikkialla, mihin pää kääntyy, on metsää.  Siellä ääretön aro taas jatkoi lennon tunnetta. Oli myös tunne, että jopa ulkona ollaan kotona – on siistiä ja mukavaa.  

Nikolskojessa meille näytettiin Loppiaisen kirkko, joka remontoitiin tuntemattomien sponsorein rahoilla. Freskojen vaalea väri, joka ei ole vielä himennyt, ikään kuin säteilee ja tekee sisäilman niin kirkkaaksi ja kevyeksi, että tuntuu siltä, että kohta nousee lentoon kupolia kohti. Koko ryhmämme on lennähtänyt... Olemme nousseet lehtereiden avulla kellotapuliin ja antoimme katseemme lentää rauhassa kylän laittamilla. 

On aika lopettaa kertomuksen Tverin-matkasta. Mutta tekee mieli kirjoittaa: ”Jatkoa seuraa…”

« Takaisin edelliselle sivulle