Kansainvälinen taidefestivaali Suomalais-ugrilainen kauttakulku: lapsuuden juhla – 2015 on päättynyt gaalakonserttiin Petroskoissa. Lasten etnokulttuurinen juhla pidettiin 3. lokakuuta Karjalan Tasavallan Musiikkiteatterin lavalla.
Lapsuuden juhlaan on kokoontunut taiteilijaryhmiä ja solisteja Karjalasta, Komista, Udmurtiasta, Marista, Mordvasta, Vologdan alueelta, Permin aluepiirin Permin Komin piirikunnasta, Jamalin Nenetsien autonomisesta piirikunnasta, Hanti-Mansian autonomisesta piirikunnasta – Jugrasta ja Latviasta. ”Nuoret taiteilijat ovat ylittäneet suuret etäisyydet saapuakseen sinne, Äänisjärven rannalle, Volgajoen rannoilta, tundran lakeuksilta, Uralvuoriston alueelta, Riianlahden rannoilta. Ja heti kun he ovat pukeutuneet kauniin pukuihinsa, heti kun soittimet alkoivat soida ja tanssiliikkeet heilahtivat, jokin voima on ylittänyt nämä etäisyydet. Ja sen voiman nimi on kansantaide”, sanoi gaalakonsertin avajaisissa Venäjän Suomalais-ugrilaisen kulttuurikeskuksen johtaja Tatjana Barahova.
Säilyttää kansantaidetta on mahdotonta ilman sen siirtämistä nuorelle sukupolvelle. ”Kun me puhumme juurista, perinteiden ja kulttuurin säilyttämisestä, sukupolvien seuraannosta, globalisaation ja kasvatuksen haasteista, meidän pitää puhua ensinnäkin lapsista”, on korostanut lapsi-aiheen tärkeyttä Meri Rusanova, Venäjän kansallisen kansantaiteen talon ensimmäinen varajohtaja. Tervehdyspuheessaan hän kiinnitti huomiota siihen, että Suomalais-ugrilainen kauttakulku on jo asettunut arvoasemalle lukuisten kansantaide- ja kulttuurifestivaalien joukossa, joita pidetään maassamme. Monet nämä festivaalit järjestetään Venäjän tänä vuonna 100-vuotisjuhlaa viettävän kansantaiteen talon tuella. Tämä gaalakonsertti on omistettu tälle merkittävälle tapahtumalle.
Karjalan Tasavallan kulttuuriministeri Jelena Bogranova on pitänyt tervehdyspuheen gaalakonsertin osallistujille, järjestäjille ja katsojille Karjalan Tasavallan päämiehen puolesta. Hän on ilmaissuut kiitollisuutensa Venäjän kansantaiteen talolle Karjalan Tasavallan aloitteiden ja hankkeiden tukemisesta ja Venäjän Federaation Suomalais-ugrilaiselle kulttuurikeskukselle yhteisten etnokulttuuristen tapahtumien järjestämisestä Venäjän eri alueilla.
Sitten Karjalan tasavallan kansallisuuspolitiikan, yhteiskuntaan, uskonnollisiin järjestöihin ja medioihin suhteita ylläpitävä varaministeri Jelizaveta Haritonova luki Venäjän Federaation Suomalais-ugrilaisten kansojen liiton puheenjohtajan Pjotr Tultajevin adressin. ”Eri kansallisuuksien edustajien tapaamiset Venäjän alueilla edsitävät epäilemättä maamme suomalais-ugrilaisten ja muiden kansojen välisten ystävyyssuhteiden vahvistamista, siitä syystä Venäjän Suomalais-ugrilaisten kansojen liitto on aina antanut tukea festivaalin järjestäjille, kun festivaalin missio kohdistuu kielten ja kulttuurin säilyttämiseen sekä sopusoinnin ja rauhan rakentamiseen”, lukee adressista. Venäjän Suomalais-ugrilaisten kansojen liitto on myöntänyt Meri Rusanovalle kunniakirjeen suuresta panoksesta kansantaiteen kehittämiseen ja Venäjän kansojen kulttuuriperinnön säilyttämiseen, ja Tatjana Barahovalle kunniakirjeen suuresta panoksesta Venäjän suomalais-ugrilaisten ja samojedikansojen kulttuurien säilyttämiseen ja kehittämiseen.
Virallisen osan päätyttyä katsojille esitettiin videotarina karjalaisesta pikku pojasta, joka toivoi, että hän tapaa ystävänsä – suomalais-ugrilaisten ja samojedikansojen edustajat. Hänen unelmansa toteutui ja gaalakonserttiin Petroskoihin on tullut lahjakkaita lapsia: folkyhtye Vujuis ja tanssiyhtye Vesnushki Udmurtiasta, Dzoridzok-yhtye Permin aluepiirin Permin Komin piirikunnasta, solisti Valerija Vokujeva Komin Tasavallan Ust-Vymin piiristä, tanssiyhtye Horoshki Marista, lasten folkyhtye Kastkuine Vologdan alueen Babajevon piiristä, modernin ja itämaisen tanssin studio Antares Mordvasta, hantien folkyhtye Pimotshka Hanti-Mansian autnomisesta piiriikunnasta – Jugrasta, komien folkyhtye Marja mol ja hantien lauluyhtye Sorni tutyje Jamalin Nenetsien autonomisesta. Karjalan Tasavaltaa gaalaonsertissa edustivat Karjalan kanteleensoittajien orkesteri, Petroskoin M. A. Balakirevin taidekoulun folkyhtye Vesläžed, Kantele – kansallisen tanssi- ja lauluyhtyeen nuorisostudio ja folkyhtye Kulkuset. Ensimmäistä kertaa festivaalin historiassa siihen on osallistunut liiviläisiä – lasten yhtye Piški Kāndla (Pieni kantele) Latviasta.
Taiteilijaryhmät ovat taitavasti esittäneet lauluja äidinkielillään, soittivat perinteisiä soittimia, tanssivat, esittivät kansallisia menoja ja runsaasti koristeltuja pukujaan. Lapset saivat diplomeja ja muistolahjoja uuden ystävänsä – karjalaisen pojan käsistä. Järjestäjien toivotus osanottajille oli tuoda mukanaan festivaalilta tärkein lahja – uudet ystävät ja unohtumattomat elämykset, ja toivotus on toteutunut. 1. lokakuuta alkaen nuoret taiteilijat viettivät kolme festivaalipäivää, jotka ovat täynnä tapahtumia: kiertoajelu Petroskoissa, näytelmä Karjalan kansallisessa teatterissa, työpajoja, joissa tehtiin kansansoittimia, tansittiin perinteisiä tansseja ja –piirileikkejä, ja lukuisia harjoitteluja, jotka auttoivat hiomaan taitoja.
Kansainvälinen taidefestivaali Suomalais-ugrilainen kauttakulku: lapsuuden juhla on päättynyt. Edessä on taas tämän pitkäaikaisen hankkeen uusia vaiheita. Tämänvuotisen “kauttakulun“ lapsi-aihe jatkuu festivaalin seuraavassa vaiheessa, johon osallistuu perheyhtyeitä.
Gaalakonsertin perustajat ja järjestäjät: Venäjän Federaation kulttuuriministeriö, Venäjän valtiollinen kansantaiteen talo, Venäjän Federaation Suomalais-ugrilainen kulttuurikeskus, Karjalan Tasavallan kulttuuriministeriö, Karjalan Tasavallan kansallisten kulttuurien ja kansantaiteen keskus.
Galleria