Русская версия  |  Suomi

Vepsän kulttuurivuosi Juminkeko-säätiön kanssa

Vuodesta 1992 saakka joka kymmenes vuosi Suomen Juminkeko-kulttuurisäätiö yhdessä Karjalan tasavallan Vepsäläisen kulttuuriseuran kanssa järjestää Vepsän kulttuurivuoden.

?????????
Markku Nieminen
Jokaisen teemavuoden ohjelma on oikein sisällökäs. Suomessa, Karjalan tasavallassa, Leningradin ja Vologdan alueilla sijaitsevissa vepsäläisissä kylissä pidetään näyttelyjä, seminaareja, juhlia, julkaistaan vepsänkielisiä julkaisuja. Näiden kulttuuritapahtumien päätarkoitus on tehdä tunnetuksi, säilyttää ja tutkia vepsän kieltä ja vepsäläistä kulttuuria.
 
Vuonna 2012 vietetään Vepsän kulttuurivuotta kolmannen kerran. Juminkeko-säätiö on saanut tukea teemavuoden järjestämiseen Alfred Kordelinin säätiöltä.
 
Vepsäläisen kulttuurin vuoden puitteissa 19. elokuuta 2012 Soutjärven vepsäläisessä etnografisessa museossa esiteltiin uusia vepsän- ja venäjänkielisiä kirjoja vepsäläisestä historiasta, kulttuurista ja perinteistä.
 
Juminkeon tuella julkaistujen kirjojen esittelytilaisuuteen osallistui kulttuuri- ja koulutuslaitosten sekä tiedepiirien edustajia, vepsäläisten kylien asukkaita ja muita vepsäläisen kulttuurin ystäviä.
 
Tilaisuuden alussa paljastettiin R. P. Loninin kohokuva. Lonin on perustanut Soutjärven vepsäläisen etnografisen museon ja omistanut koko elämänsä vepsäläisen kulttuurin ja vepsän kielen säilyttämiseen. Unkarilaisen veistäjän Ester Torvisen tekemän kohokuvan paljastivat Juminkeko-säätiön puheenjohtaja Markku Nieminen ja Loninin jälkeläinen.
 
Tunnettu kotiseuduntutkija, kansanrunouden keräilijä, kirjailija ja Karjalan ansioitunut kulttuurityöntekijä Rürik Petrovitš Lonin on kerännyt korvaamatonta rikkautta - vepsäläistä kulttuuriperintöä, jota käytetään ympäri maailmaa sekä josta vepsäläiset ovat todella ylpeitä. Vuonna 2004 painosta häneltä ilmestyi venäjänkielisenä kirja nimeltä Sodan korventama lapsuus. Vuonna 2012 hänen elämäntyönsä kunnioittamiseksi Juminkeko julkaisi kirjasta verkkoversion venäjäksi ja suomeksi sekä katkelmia äänisvepsäksi.
 ?????????
 
????????? 
Nina Zaitseva
Piirin asukkaat saivat ensimmäisen kerran tutustua vepsäläisiin satuihin suomen, vepsän ja unkarin kielillä, vepsäläisten itkuvirsien kokoelmaan, sekä Virantanaz –eepokseen, jonka on kirjoittanut Kielen, kirjallisuuden ja historian instituutin asiantuntija Nina Zaitseva. Sen kirjallisen teoksen luominen on erittäin tärkeä maailman kulttuurin historialle, koska viime vuosikymmenenä on ilmestynyt vain muutama eepos kansalliskielillä. Eepos perustuu perinteisiin vepsäläisiin menoihin ja itkuvirsiin. Teos kertoo vepsäläisten historiasta, kulttuurista, perinteistä ja elämästä. Siinä on kansanrunoutta, dialogeja, lauluja, sekä hää- ja suruitkuja.
Sen lisäksi, lapsille kirjoitettiin erityinen helponnettu eepoksen versio nimeltä Virantanaz lapsile. Lasten versiota on kuvittanut vepsäläisen Kodima-lehden toimittaja Irina Sotnikova.

Evgenij Markov kertoi kirjastaan Vepsänmaan värit, joka ilmestyi vepsän ja venäjän kielillä. Se kirja perustuu kertomuksiin ja tapauksiin pohjoisvepsäläisten elämästä, jotka lapsena kirjoittaja on kuullut mummoltaan.

Esittelytilaisuuden on koristanut Vepsäläisen kansankuoron ja Soutjärven veteraanikuoron esitys.

Yleensä Vepsän kulttuurivuosi on täynnä tapahtumia. On järjestetty tutkimusmatkoja Vologdan ja Leningradin alueella asuville vepsäläisille, Vepsäläisen kansalliskuoron ja Noid-yhtyeen Kalevalan maalla, alueiden välinen tieteellinen ja käyttännöllinen konferenssi Vepsäläiset: historia ja nykyisyys, joka on omistettu Venäjän valtion 1150-vuotisjuhlalle, ja vepsäläisen kulttuurin juhla Elämän puu 2012. Vepsän kulttuurivuosi päättyy vepsäläisten kirjailijoiden toiseen kongressiin, joka vietetään Vologdan alueella marraskuussa.

 ?????????

« Takaisin edelliselle sivulle