”33 Nikolaa Holmogorysta Kuolaan”
| 29. kesäkuuta 2012 Karjalan tasavallan Kuvataidemuseossa tapahtui uuden opettavan multimediaohjelman nimeltä ”33 Nikolaa Holmogorysta Kuolaan” esittelytilaisuus. Opettava ohjelma on omistettu Karjalan 1400-1800-lukujen ikonimaalauksen historialle. Hanke on toteutunut sen ansiosta, että se voitti Muuttuva museo muuttuvassa maailmassa - VIII museohankkeiden tukikilpailussa, jonka järjestää V. Potaninin hyväntekeväsyyssäätiö Venäjän Federaation kulttuuriministeriön tuella. Tänään museo kiinnittää yhä enemmän huomiotaan alkulähteisiin ja juuriin, koska pyrkii johdattamaan lapsia ja nuoria perinteiden ja kulttuuriperinnön pariin. Niin ei ole sattuma, että ”33 Nikolaa Holmogorysta Kuolaan” –ohjelman aiheeksi on valittu nimenomaan ikonimaalaustaide. |
Ikoni on ainutlaatuinen ortodoksisen kulttuurin muistomerkki, joka kuvaa edellisten sukupolvien hankkimaa kokemusta. Ikoni kehottaa luomistyöhön, hyvyyteen ja taiteeseen. Siitä syystä on erittäin tärkeää, etteivät kävijät pitäisi ikoneja pelkkänä koristeellisina taideteoksina, vaan osaisivat ymmärtää rikasta ikonimaalauksen symbolista kieltä ja tulkita ikoneja. Ikonimaalarien tehtävä oli kuvata näkymätön toiseen todellisuuteen liittyvä kohde. Siitä johtui se, että ikonit kuvattiin tiukan kaanonin mukaisesti, käytettiin omituisia kuvaustapoja ja runsaasti symboleja, eikä tilaa maalattu syvänä.
Kuvataidemuseossa on esillä ainutlaatuinen kokoelma arvokkaimpia ikoneja, mm. 33 Pyhimys Nikolaos Ihmeidentekijän ikonia. Nikolaos Ihmeidentekijä on merenkävijöiden, kalastajien ja matkustajien suojeluspyhä, siitäkin syystä meidän järvialueen asukkaat ovat kunnioittaneet häntä paljon. Yksistään Karjalassa ennen vallankumousta rakennettiin yli 30 kirkkoa tämän Pyhimyksen kunniaksi. Ei suotta on syntynyt sananlasku ” Holmogorysta Kuolaan on 33 Nikolaa”. Karjalan ikonimaalaustaide –näyttelyssä kävijä voi tutustua Pyhän Nikolaoksen ikoneihin, nähdä 45 pyhää kuvaa, jotka on luotu 1400-1800-luvulla Karjalan eri piireissä. | |
Museo pysyy ajan hermolla. Ohjelma ”33 Nikolaa Holmogorysta Kuolaan” ei ole ainoastaan näyttely vaan on nykyaikainen multimediaalinen tila, missä niin sakraalinen aihe selitetään nykyaikaisimpien teknisten välineiden avulla.
Sekä aikuisten että lastenkin olisi mielenkiintioista katsoa animaatioita museossa esillä olevien ikonien juoneista. Nykyaikaisten päätelaitteiden omistajilla on mahdollisuus lukea QR-koodeja saadakseen internetistä lisää tietoja näyttelyesineistä. Kävijät voivat käyttää myös museon saleissa olevia tabletteja.
Katsojat perehtyvät ikonin maalamisen ja kunnostamisen salaisuuksiin, ja näkevät ikonimaalarin erikoistyökaluja ja materiaaleja. Näkövammaisille kävijöille on valmistettu erityinen kohokuvallinen ikoni.
Hankkeen käytännölliseen osaan kuuluu työpajoja, joiden tarkoitus on kehittää luovaa ajattelua ja rytmi- ja väritajua, sekä tutustuttaa ihmiset Venäjän Pohjolan kulttuurin omaleimaisuuteen. Pienet ja aikuiset kävijät saavat tietää pohjoisen ikonostaasin rakenteesta, sen osien merkityksestä ja Pohjolassa kunnioitettavista pyhimyksistä.
- ”Ikonin ylimaallinen kauneus”. Kertomus ikonin tärkeimmistä ominaisuuksista hengellisen, taiteellisen, historiallisen ja kultillisen perinnön kohteena, levyn, pohjusteen ja värien valmistamisesta ja ikonimaalarin mestaruudesta ja tuotannosta.
- ”Rytmiä ja väriä ikonissa". Tunti tutustuttaa ikonimaalauksen taiteellisiin ominaisuuksiin: erityiseen väri- ja rytmisymboliikkaan, perspektiiviin, ihmisen kasvojen ja vartalon kuvaamiseen ja yms. Esitetään ikonien kunnostamista ja löytämistä.
- "33 Nikolaa Holmogorysta Kuolaan asti". Kerrotaan Pohjolassa kunnioitettavimmista pyhimyksistä: Pyhä Nikolaoksesta, Pyhä Vlasista, Pyhä Florista ja Lavrista, Pyhä Paraskevasta ja muista, sekä ortodoksisen kalenterin tärkeimmistä juhlista.
- "Ikonostaasin kompositio”. Tunnilla kerrotaan ikonostaasin rakenteesta, selitetään sen osien merkitystä.
Museon asiantuntijat kutsuvat mielellään tapaamaan ihmisiä, jotka ovat valmiit perehtymään hämmästyttävään ortodoksisen kulttuurin muistomerkkien maailmaan. Ohjelma on toteutettu venäjän ja englannin kielellä.
« Takaisin edelliselle sivulle