Русская версия  |  Suomi

Karjalainen etnofoorumi Tverin alueella

12. – 15. elokuuta 2021 Tšaškovon kylässä Lihoslavlin piirissä Tverin alueella pidettiin Karjalainen etnofoorumi, joka oli suuri tapahtuma kaikille tverinkarjalaisten kulttuurista kiinnostuneille. Festivaaliohjelmassa oli seminaareja ja työpajoja laajalle yleisölle, karjalan kielen oppitunteja ja saranskilaisen Merema-kansanperinneyhtyeen konsertti.

Etnofoorumin järjestäjänä oli Jevgrafovien perhe, he ovat karjalaista sukua. Marinalla ja Olegilla on Tšaškovossa talo, joka on peritty esi-isiltä, ja sinnekin perustetaan uusi taidekohde eli Karjalainen labyrintti. Vieraat voivat tutustua tverinkarjalaisten elinkeinoihin ja kulttuuriin, heidän perinteisiinsä, keittiöönsä ja kieleensä. Lisäksi pidettiin tutustumisretkiä naapurikyliin ja käytiin paikallisilla nähtävyyksillä, tavattiin karjalaa puhuvat paikallisasukkaat. 

Marina Jevgrafova, Karjalaisen etnofoorumin järjestäjä, on korostanut:

– Vahvan tiimin ja avustajien avulla KARIELAN ETNOFORUMA “KODIMAILLA” on pidetty tänä vuonna jo seitsemättä kertaa, ja siihen on kokoontunut mielenkiintoisia ihmisiä.  Etnofoorumi on pidetty, ja me tulemme muistelemaan vielä pitkään ja kokemaan tunteita ja saamiamme elämyksiä.

– Karjalainen etnofoorumi on ihmissuhteita esi-isiemme kulttuuriympäristössä. Tänne on tullut ihmisiä, jotka ymmärtävät, kuinka tärkeää on säilyttää tverinkarjalaisten kulttuuria ja kieltä. He ovat ihmisiä, jotka tekevät panoksensa karjalaisen kansan säilytys- ja kehitysasiaan.

Osallistumaan etnofoorumiin on tullut sekä matkustajia että myös ammattilaisia, mm. kielitieteilijöitä, etnografeja, taidekriitikkoja, ohjaajia, kokkeja ja monia muita. He jakoivat tietämystään ja osaamistaan.

Karjalaiseen etnofoorumiin osallistujia ja puhujia:

Olga Pavlova. Venäjän kielten säilytys-, elvytys- ja dokumentointikeskuksen nuorempi tutkija (Venäjän tiedeakatemian kielitieteen instituutti). Olga piti raportin, joka perustui kielitilanteen tutkimukseen Tverin Karjalassa. Tämä auttaa ymmärtämään osan tilannetta ja näkemään, että pitää kehittää systeeminen toimintasuunnitelma tverinkarjalan tutkimusta ja jokapäiväistä käyttöä varten, koska virallisten tietojen mukaan kieli on uhanalainen.  

Aleksi Konkka. Kielen, kirjallisuuden ja historian instituutin vanhempi tutkija (Venäjä tiedeakatemian Karjalan tiedekeskus). Hän piti esitelmän Kalevala-eepoksesta.

Dmitri Harakka-Zaitsev. Suomalais-ugrilaisten kansojen neuvoa-antavan komitean puheenjohtaja, Inkeroisten yhteisön keulahahmo. Dmitri on hyvin perehtynyt suomalais-ugrilaisen maailman kielitilanteeseen ja johti keskustelu kielen kehityksestä ja uusien sanojen muodostamisesta. Tämä antoi kieliaktivisteille sysäyksen toteuttaa seuraavia vaiheita.

Tatjana Litvinova. Maantieteilijä, Tverin polyteknillisen korkeakoulun opettajan, Estel-taideyhtyeen johtaja. Hän näytti asuinalueen ainutlaatuisuutta, mikä hämmästytti ja ihastutti sekä sai rakastumaan Karjalaisen etnofoorumin tapahtumapaikkaan.

Tatjana Žiltsova. Tverinkarjalaisten etnisen työpajan johtaja, perinteisten naiskäsitöiden taitaja (kudonta, kehruu, neulonta, kirjonta, eikä tähän pääty taitolistansa). Tatjana on ollut monta vuotta luomassa hankkeiden visuaalisia hahmoja, hän piirtää logoja ja suunnittelee vaatteita, laukkuja ja rintamerkkejä.

Natalja Starovoitova. Kemisti ja biologi, yrttitietäjä. Natalja tutustutti 52 kasviin ja niiden ominaisuuksiin. Nämä ovat askeleita yrttien käyttöön liittyvään aiheeseen, ja esi-isämme suhtautuivat tähän asiaan käytännöllisesti ja huomaavaisesti. Etnofoorumiin osallistujat olivat kaksi päivää tutkimassa yrttejä.

Irina Stroganova. Karjalan kielen opettaja, tverinkarjalan itseoppikirjan ja muiden hyödyllisten kirjojen laatija ja tekijä. Hän järjesti käytännöllisiä kielen oppitunteja kaikkina foorumipäivinä.

Jelena Romanova-Šurmina. Lihoslavlin karjalaisten kansallisen kotiseutumuseon johtaja. Foorumiin osallistujat tutustuivat kaupungin historiaan ja museon näyttelyihin.

Svetlana Lebedeva. Slavjanotška-kansanperinneyhtyeen johtaja (Tverin valtionyliopisto). Tänä vuonna yhtye on tuonut karjalaisia lauluja, ja muusikot ovat esittäneet ne kuten aitoja karjalaisia, mitä itse karjalaiset ovat arvostaneet suuresti. Sellainen huomio on erittäin suuriarvoinen.


Galleria


« Takaisin edelliselle sivulle