Русская версия  |  Suomi

A. M. Konkova. Hanti-Mansian autonominen piirikunta

 
Liliana Babakanova,
Jugran Valtiokirjaston
Kotiseutukirjallisuuden ja bibliografian osaston
pääkirjastonhoitaja
Jugran seudun sadunkertoja ja kirjailija

 

 
A.M. Konkova
(1916 – 1999)

Anna Mitrofanovna Konkova, mansilainen sadunkertoja ja kirjailija, joka tuotannollaan teki suuren panoksen obilais-ugrilaisen kulttuurin kehittämiseen. Mansien (vogulien) kansanrunouden tutkija I. Avdeev on korostanut, että ”manseilla ei ole ammattimaisia laulajia eikä sadunkertojia. Kansanrunouden esittäminen vaatii kuitenkin erityistä taitoa”. A. M. Konkova on lahjakas sadunkertoja. Hän sai lahjakkuutensa mummoltaan. Anna Mitrofanovna muutti kaiken, minkä hän oli kuullut lapsena, ja loi omat uudet teoksensa. Taiteellisessa muodossa hän tutustutti lukijat itäalueen mansien eli Kondan mansien historialliseen menneisyyteen, elämäntapaan ja kulttuuriin. Mansien perinteisen kulttuurin tuntijat pitävät kirjailijan teoksia ominaisena ”mansien tietosanakirjana”.

Hän syntyi 28. heinäkuuta 1916 Hanti-Mansian autonomisen piirikunnan muinaisissa mansilaisissa metsissä sijaitsevassa kalastajien ja metsästäjien Evre-kylässä Lokkien sukuun. Hän alkoi työuransa Berezovin piirin kouluissa vuonna 1937, sen jälkeen kun hän valmistui ennenaikaisesti Hanti-Mansijskin pedagogisesta opistosta. Sitten hän teki työtä Hanti-Mansijskin piirin Pyzian- järvellä olevassa liikkuvassa koulussa.
 
Voimme lainata katkelman Anna Mitrofanovnin muistelmista,: ”...epävakaalla veneellä teinityttö saapui kaukaiselle leirille. Juurien päällystämistä jurtoista tuli sinistä katajasavua”. Lähelle häntä tuli ihmisiä eläinten nahoista tehdyissä vaatteissa. Helpottuneena hän ymmärsi, että näiden ihmisten muurre muistuttaa hänen maanmiestensä muurretta Kondasta. Alussa asukkaat eivät uskaltaneet antaa hänelle lapsiaan, koska tyttö näytti liaan nuoreelta. Siksi ennen kuin nuori Anne alkoi opettaa, monta päivää hän teki työtä suvun naisten kanssa, kutoi kalaverkkoja, koristeli turkisvaatteita. Kaikkien kanssa hän osallistui Kirjavan nuolen juhlaan –porometsästykseen. Iltaisin kirkkaasti polttavan tulen ääressä hän kertoi Pelymin manseille sukutarinoita ja –myyttejä.
 
Vuodesta 1946 hän asuu Hanti- Mansijskissa. Hän on tehnyt työtä päiväkodeissa, kapungin kouluissa. Yli 30 vuotta hän omisti lapsille.
 
Anna Mitrofanovnasta tuli kansansa muiston vartija. Hän pystyi kuitenkin alkamaan harrastaa vakavasti kirjallista tuotantoa vain vuonna 1967 eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Tästä lähtien alkaa uusi elämä, jota lasketaan ei ainoastaan vuosissa vaan myös täytettyjen sivujen sadoissa. Hän suhtautui tuotantoonsa kriittisesti – kirjoitti uudellen monta kertaa samaa sivua. Kaikki tuntui huonolta, surkealta, vinolta. Silloin hänelle syntyi tarve mennä kouluihin, päiväkodeihin, muihin saleihin, jotta hän kertoisi siitä, minkä oli sepittänyt kirjoituspöydänsä ääressä.
 
On ilmestynyt hänen tuotantonsa faneja. Hän oli samalla lahjakas opettaja ja lahjakas sadunkertoja. Ne, jotka ovat edes kerran kuulleet Anna Mitrofanovnan kertovan kertomuksiaan ja tarinoitaan, voivat todeta, että se oli unohtumattomia elämyksiä. Viisas, kaunis, ihana, maallinen ja yliluonnollinen, tavallinen ja mystinen... Kuulijaa heti ihastuttivat hänen äänensä viehätys ja keskustelutapansa. Hetken kuluttua kuulija ei enää tuntenut itseään todellisessa elämässä..
 
Silloin Anna Mitrofanovna kommunikoi paljon kirjailijoiden, kansatieteilijöiden, fennougristien, folkloristien ja tiedemiesten Virosta, Unkarista, Saksasta, Ranskasta, Englannnista kanssa. Voimme sanoa, että tästä kommunikoinnista tuli nuorille runoilijoille ja kirjailijoille eräänlainen luova laboratorio. Hänen Tschehovin kadulla sijaitseva vihreä talonsa sinisine ikunaluukkuineen, missä minäkin olen käynyt monta kertaa, on ainiaksi kytkeytynyt sen emännän perusteellisuuteen, hitauteen ja vieraanvaraisuuteen. Muuten, tässä talossa usein kävi ei ainoastaan ihmisiä, jotka liittyivät kirjalliseen tuotantoon. Se maailma houkutteli monia.
 
Vuonna 1976 Anna Mitrofanovnan sadut alettiin aktiivisesti julkaista Leninskaja pravda (Leninin totuus) –lehdessä.
 
Vuonna 1981 sadut julkistettiiin Ogon-Kamen (Tulikivi) –kokoelmassa, joka julkaistiin Sverdlovskissa. Vuonna 1987 ilmestyi Kuiden hidas virtauskin -esnimmäinen romaani mansilaisessa kirjallisuudessa. Tämän romaanin tekijät ovat Anna Mitrofanovna ja tjumenlainen prosaikko G. Sazonov. Sen jälkeen kirja painettiin uudelleen vielä kaksi kertaa (Sverdlovsk, 1990 ja Moskova, 1994). Muistan, että romaani sai lukevan yleisön kiinnostamaan ja elpymään. Vuonna 1989 A. M. Konkova otettiin Neuvostoliiton Kirjailijaliittoon.
 
Vuonna 1985 erillisenä painoksena julkaistiin Mummo Annen sadut –kirja. Se oli merkittävä tapahtuma tekijän elämässä. Vuonna 1993 kirja Mummo Annen sadut uudellenjulkaistiin amerikkalaisten öljy-yhtiöiden Eksonin ja Mobilin tuella. Sitten ne julkaistiin moskovalaisen taiteilijan T. Vasiljevan kuvittamina, ja vuonna 2001 Ekaterinburgissa painettiin ne Talinka (Njaganin kaupunki) koululaisten kuvittamina.

 

Kirjailijan 75-vuotispäiväksi julkaistiin Genadij Raishevin kuvittama ????? ???? –kuvakekartta, josta heti ilmestymisen jälkeen tuli bibliografinen harvinaisuus. Viimeisen kirjan, joka ilmestyi elämänsä aikana, Anna Mitrofanova nimetti Lapsuuden kohtaamiseksi (Moskova, 1996). Hänen teoksensa käännettiin englanniksi, unkariksi, puolaksi ja tšekiksi.

Lahjakkuudetsaan ja työstään Anna Mitrofanovna on saanut Kunniamerkin ja Hanti-Mansian autonomisen piirikunnan ansioitunut kulttuurityöntekijä -arvonimen. Vuonna 1988 hän sai Hanti-Mansijskin kunnia-asukas –arvonimen.
 
Hän kuoli 3.joulukuuta 1999, hänet haudattiin Hanti-Mansijskissa. Vuonna 2000, kuolemansa jälkeen, hänelle myönnettiin Hanti-Mansian autonomisen piirikunnan kunnia-asukas –arvonimen.

« Takaisin edelliselle sivulle