Русская версия  |  Suomi

Jeremei Aipin. Hantien ja mansien autonominen piirikunta

27. kesäkuuta 2013 on täyttänyt 65 vuotta Jeremei Aipinin syntymästä (synt. 1948). Jeremei Aipin on yhteiskunnallinen vaikuttaja, Venäjän kirjailijaliiton jäsen vuodesta 1981, Hanti-Mansian autonomisen piirikunnan ansioitunut kulttuurityöntekijä (1998), poliittisen tieteen kandidaatti (2005), Venäjän federaation neuvonantaja (1997).

Jeremei Aipin on syntynyt Varjeganin kylässä Surgutin (nyt Nižnevartovskin) piirissä Hanti-Mansian piirikunnassa Tjumenin alueella hantien mestästäjäperheeseen.

Vuonna 1967 valmistuttuaan kandeksanluokkaisesta koulusta hän teki työtä Varjeganin metsästystilalla. Vuonna 1971 hän valmistui Hanti-Mansijskin pedagogisesta opistosta, vuonna 1976 A. M. Gorkin kirjallisuusinstituutista.

Hän toimi piirin Pohjolan kansojen kulttuuritalon johtajana. 1980-luvun lopusta lähtien hän harrastaa aktiivisesti yhteiskunnallista toimintaa. Vuosina 1990-1991 hän oli Neuvostoliiton kansan edustajana, Alueiden välisen kansanedustajaryhmän jäsenenä. Vuosina 1992-1993 – presidentin edustajana Hanti-Mansian piirikunnassa. Vuodesta 1993 lähtien hän oli Pohjolan, Siperian ja Kauko-Idän vähälukuisten alkuperäiskansojen liiton presidenttinä. Vuodesta 2001 – Hanti-Mansian piirikunnan duuman kansanedustajana, duuman varapuheenjohtajana, Pohjolan vähälukuisten alkuperäiskansojen edustajien yleiskokouksen puheenjohtajana.

Hän harrastaa kirjallista toimintaa vuodesta 1969. Hänen teoksiaan julkaisivat lehdet Junyj naturalist/Nuori luonnonystävä, Junost/Nuoruus, Oktjabr/Lokakuu, Sibirskije ogni/Siperian valot ja almanakat Rodniki/Lähteet, Poljarnaja zvezda/Pohjantähti ja muut.

Vuonna 1979 häneltä ilmestyi pienoisromaanien kokoelma nimeltä ”V ožidanii pervogo snega/Odottamassa ensimmäistä lunta”, ja vuonna 1981 – ”V teni starogo kedra/Vanhan setrin varjossa” venäjän ja hantin kielellä. Vuonna 1990 ilmestyi romaani ”Hanty, ili zvezda utrennej Zari/Hantit eli Aamunkoiton tähti”. Vuonna 2002 ilmestyi romaani ”Božja mater v krovavyh snegah/Jumalanäiti verisessä lumessa”.

Aipinin tärkeimmät teokset on käännetty ja julkaistu Unkarissa, Saksassa, Italiassa, USA:ssa, Suomessa, Espanjassa, Ranskassa.

Hänelle on myönnetty I ja II luokan mitalit ”Ansioista Isänmaan hyväksi”, Hanti-Mansian autonomisen piirikunnan – Jugran duuman kunniakirja. Neuvostoliiton kulttuuriministeriö on myöntänyt hänelle kunniamerkin ”Erinomaisesta työstä”.

Hän on saanut Hanti-Mansian autonomisen piirikunnan kuvernöörin kirjallisuuspalkinnon.

Kirjoittanut A. V. Kenig 
14. kesäkuuta 2013

Verkkogalleria

 

« Takaisin edelliselle sivulle