Aleksandra Punžina. Tverin alue
Aleksandra Punžina (20. toukokuuta 1934, Kalinin, VSFNT, Neuvostoliitto – 30. joulukuuta 2020, Petroskoi, Karjalan tasavalta) on karjalainen filologi, murteentutkija, leksikografi, karjala-venäjä -sanakirjan tekijä.
Hän syntyi Kalininin kaupungissa karjalaisperheeseen. Hänen vanhempansa olivat kotoisin Lihoslavlin piirin Tolmatšin kylän laitamilta – Vasili Ivanovitš oli syntyisin Kurganyn kylästä ja Jevdokija Feoktistovna Spornojen kylästä. Perheessä puhuttiin vain karjalaa, siksi Aleksandra Vasiljevna osasi hyvin Tolmatšin murretta. Vuonna 1937 ”karjalaisen asian” yhteydessä pidätettiin kymmeniä tverinkarjalaisia. Heidän joukossaan oli myös Vasili Ivanovitš Punžin. Hänet vapautettiin vuonna 1938, mutta pian hänet kutsuttiin armeijanpalvelukseen Suuren isänmaallisen sodan aikana. Perhe joutui muuttamaan takaisin Tolmatšiin, missä Aleksandra ja hänen isoveljensä suorittivat kouluopinnot.
Vuonna 1953 Aleksandra pääsi opiskelemaan Karjalais-suomalaiseen valtionyliopistoon historiallis-filologisen tiedekunnan venäjän kielen ja kirjallisuuden osastolle. Yliopistovuosina hän oli mukana G. N. Makarovin johtamissa retkikunnissa, jotka kävivät tverinkarjalaisten luona täyttääkseen Aineiston keräysohjelmaa karjalan kielen murreatlaksen laatimiseksi (toim. D. V. Bubrih). Valmistuttuaan yliopistosta nuori opettaja lähetettiin työskentelemään venäjän kielen ja kirjallisuuden opettajana Valamon saarelle, ja sitten hän toimi muutaman vuoden kouluopettajana Petroskoissa.
Vuoden 1965 lopussa Aleksandra Punžina kutsuttiin Venäjän tiedeakatemian Karjalan tiedekeskuksen Kielen, kirjallisuuden ja historian instituutin kielitieteen osastolle tutkijan virkaan. Vuonna 1977 hän väitteli kandidaatiksi Tarton yliopistossa, väitöskirjansa aiheena oli ”Nimikategoriat tverinkarjalan murteissa” ja aineistot hän oli kerännyt kolmesta murreryhmästä eli Vesjegonskin, Tolmatšin ja Djoržan karjalaisilta.
Samanaikaisesti tutkimustoimintansa kanssa Aleksandra Vasiljevna oli keräämässä sanastoaineistoja ”Karjalan kielen sanakirja: tverinkarjalan murteet” –sanakirjaa varten. Hän aloitti tämän työn jo vuonna 1966. Siihen aikaan mennessä A. A. Beljakov oli laatinut tulevan sanakirjan sanalistan, ja V. J. Zlobina oli tallentanut ensimmäiset kenttämateriaalit. Sanakirjan tekemisessä oli alkuvaiheessa mukana V. P. Fedotova. Kesällä 1966 he osallistuivat ensimmäiseen yhteiseen retkikuntaan Kalininin alueen Lihoslavlin piirin, joka oli Aleksandra Vasiljevnan kotikunta. He tutkivat lähes kaikki piirin karjalaiset kylät. Aleksandra Vasiljevna kirjoitti, että heidän oli onnistunut tallentamaan ihanaa karjalaista puhetta. Retki herätti niin paljon innostusta, että samana kesänä hän lähti Volgan yläjuoksun alueelle Spirovon piirin karjalaisten luokse. Aleksandra Vasiljevna muisteli ja kertoi mielellään keskusteluista karjalaisten kanssa, hän korosti ymmärtäneensä, että ihmiset ovat erittäin arvokkaita kielen tutkimusprosessille. Seuraavina vuosina he tutkivat Lihoslavlin, Spirovon, Rameškin, Maksatihan, Lesnojen ja Vesjegonskin piirejä. Aineistot tallennettiin nauhurille ja korteille. He sekä keräsivät sanalista-aineistoja että myös järjestivät kyselyjä temaattisten kokoelmien perusteella. Lomalla Aleksandra Vasiljevna oli myös keräämässä kieliaineistoja Tverin seudun kylistä.
Sanakirjan laatiminen keskeytettiin sen vuoksi, että vuonna 1979 A. V. Punžina määrättiin Kielen, kirjallisuuden ja historian instituutin virkaan, ja alkaen helmikuusta 1983 vuoteen 1986 mennessä hän toimi Neuvostoliiton tiedeakatemian Karjalan filiaalin puheenjohtajiston tieteellisenä sihteerinä.
A. V. Punžinan ”Karjalan kielen sanakirja: tverinkarjalan murteet” –sanakirjaa (1994) on yksi tärkeimmistä karjalan kielen murresanakirjojen joukossa. Aleksandra Vasiljevna onnistui tallentamaan mahdollisimman täydellisesti ja tarkasti Tolmatšin ja Vesjegonskin murteen sanaston. Sanakirjassa on noin 17 tuhatta sanaa, joiden merkitykset selitetään kuvituksilla. Se loi pohjan Tolmatšin murteeseen perustuvan tverinkarjalan kirjakielen syntymiselle, ja nykypäivään mennessä se toimii perustana kielen kehitykselle. Yksityiskohtaisen rekisterin ansiosta pystytään korvaamaan venäjä-tverinkarjala –murresanakirjan puuttumista.
Yksi Aleksandra Punžinan merkittävimmistä ansioista on ”Karjalan kielen murreatlas. Tverin murteet” –sanakirjan laatiminen (1997). Sanakirjaideaan päätyi vuonna 1930 D. V. Bubrih, ja kohta alettiin kerätä aineistoja Karjalan tasavallasta. Atlas oli valmis julkaistavaksi vuonna 1956, muttei sitä julkaistu eri syistä. Atlaksen laatimistyö aloitettiin uudelleen 1990-luvulla, kun käynnistettiin yhteistyöhanke Suomen kielten tutkimuskeskuksen kanssa. Sitten nousi esiin ongelma, että piti täydentää sitä tverinkarjalan aineistoilla. Saatavilla olevia retkikuntien keräämiä aineistoja rupesi saattamaan järjestykseen ja selventämään A. V. Punžina, joka oli murteiden paras tietäjä. 1990-luvulla hän määritti kartoituspisteen ja valmisti atlasta varten 209 karttaa, jotka koskivat tverinkarjalan murteita. Samanaikaisesti Aleksandra Vasiljevna oli keräämässä aineistoja Itämerensuomalaisten kielten kielellistä atlasta varten.
Huomattava osa tverinkarjalaisista aineistoista (noin sata säilytysyksikköä), jotka A. V. Punžina on tallentanut osallistuessaan lukuisiin omiin ja yhteisiin retkikuntiin, mm. suomalaisten tutkijoiden Pertti Virtarannan ja Laurin Hongon kanssa järjestettyihin retkikuntiin, säilyy Venäjän tiedeakatemian Karjalan tiedekeskuksen Kielen, kirjallisuuden ja historian instituutin äänitearkistossa. Vain osa niistä on litteroitu ja julkaistu Itämerensuomalainen kielitiede (1971) -ja Näytteitä karjalan kielestä (1994) -julkaisuissa. Matka Tverin alueen Zubtsovin piirin karjalaisten luokse on tehnyt tutkijaan unohtumattoman vaikutelman. Aleksandra Vasiljevna korosti, että murteen ominaisuudet olivat viehättäviä. Vuonna 2001 on ilmestynyt tekstikokoelma nimeltä Kuuntelen karjalaista murretta, jossa on Djožanin ja Valdain karjalaisten puhetallenteiden litteroinnit. A. V. Punžinan käsin tekemät litteroinnit, jotka ovat arvokkaita etnografiselta ja lingvistiseltä näkökannalta, odottavat aikaansa.
Jäätyään eläkkeelle hän jatkoi litterointityötä ja sanakirjan täydentämistä. Hän antoi aloitteleville asiantuntijoille karjalan kieltä koskevia konsultaatioita ja kertoi muistelmiaan retkikuntatyöstään.
Aleksandra Vasiljevna Punžina kuoli 30. joulukuuta 2020. Hänet haudattiin Suolusmäen hautausmaalle.