Русская версия  |  Suomi

Syysrunoja lausuttiin eri kansojen kielillä. Hantien ja mansien autonominen piirikunta

Jugran valtionkirjasto on liittynyt yleisvenäläiseen kampanjaan nimeltä Kulttuurilauantai.

Yksi Hanty-Mansijskissa 11. syyskuuta 2021 pidetyistä tapahtumista oli tapaaminen Äidinkielinen sana, jonka aikana luettiin runoja mansin ja hantin kielellä. Suorana lähetyksenä lausuttiin A. S. Puškinin ja muiden tunnettujen runoilijoiden runoja eri kansojen kielillä, ja runojen aiheena oli maisemallisin vuodenaika eli syksy. Lähetyksen paikkana oli Jugran valtionkirjaston kokoussali. Tapahtumasarjaan voitiin osallistua lähimuodossa tai katsoa lähetystä kirjaston ulkopuolelta.

 

Monet halusivat lausua runoja.

 

Svetlana Dinislamova, Obinugrilaisen tutkimusinstituutin johtava tutkija, Venäjän kirjailijaliiton jäsenehdokas, mansinkielisen Vitsam-lastenlehden päätoimittaja ja laatija-tekijä, luki mansiksi A. S. Puškinin Jo taivas syksyä hengitti -runon, Andrei Tarhanovin runon, jonka hän itse käänsi mansin kielelle, ja myös oman Syksy -runonsa ja tämän runon venäjännöksen, jonka teki V. Širokov.

Hanty-Mansijskin koulujen nro 1 ja 6 opiskelijat lausuivat syysrunoja azerin ja uzbekin kielellä.

 

Marija Voldina, ensimmäinen hantirunoilijatar, sadunkertoja, Jugran kunnia-asukas, Uralin federaatiopiirin kirjallisuuspalkinnon saaja, D. N. Mamin-Sibirjakin yleisvenäläisen kirjallisuuspalkinnon saaja, Castren- palkinnon ja Jugra-palkinnon saaja (palkinto on myönnetty Kansanperinteiden säilyttämisestä kirjallisuudessa), esitti oman hantinkielisen laulunsa, jonka hän oli esittänyt monilla suomalais-ugrilaisilla festivaaleilla. Laulu kertoo taivaan, veden, tulen ja ihmisen hengistä. Hantirunoilijatar kutsui kaikki salissa läsnä olevat laulamaan yhdessä. Marija Voldina vertasi eri kieliä puhuvia ihmisiä erilaisiin metsässä kasvaviin puihin.

 

Tapahtuman lopussa omaperäinen itseoppinut runoilija Anatoli Sizov lausui venäjänkieliset runonsa Kurjet ja Karpalo.

Katsokaa ja kuunnelkaa tallennus tapaamisesta. Syysrunoja lausutaan eri kielillä.

Tiedoksi11. syyskuuta 2021 kaikkialla Venäjällä pidettiin uusi kampanja Kulttuurilauantai. Kulttuurilaitokset maamme eri alueilla pitivät ilmaisia näyttelyjä, konsertteja, teatteriesityksiä, pelejä ja työpajoja etä- ja lähimuodossa. Venäjän kulttuuriministeriö on julistanut kampanjan vuositapahtumaksi, ja se pidetään syyskuun joka toinen lauantai.

« Takaisin edelliselle sivulle