Русская версия  |  Suomi

Kirjastokokoelmat apuna teatteritaiteilijoille. Karjalan Tasavalta

14. maaliskuuta 2022 Karjalan Kansalliskirjastossa on käynyt taiteilijoita, jotka ovat tekemässä uutta Kalevalaan perustuvaa Sampo-balettisovitusta Karjalan musiikkiteatterissa.

Uuden baletin luomisessa ovat mukana lavataiteilija Alyona Pikalova ja pukutaiteilija Tatjana Noginova. Alyona Pikalova on yksi johtavista venäläisistä balettilavastajista ja Bolšoi-teatterin taiteilijaosaston johtaja, joka on useasti palkittu kansallisella teatteripalkinnolla Kultaisella naamiolla. Tatjana Noginova on Venäjän tunnetuin balettipukusuunnittelija, joka on toiminut Karjalan musiikkiteatterissa pukutaiteilijana Tsaarin morsian –oopperassa ja saanut kahdesti Kultainen naamio –teatteripalkinnon parhaana pukutaiteilijana.

Kansalliskirjastossa Alyona Pikalovalle ja Tatjana Noginovalle esitettiin Kalevala-kokoelman parhaita kirjoja, joiden kuvitukset ovat tehneet kotimaiset ja ulkomaiset taiteilijat eri aikoina ja eri maalaustyyleihin. Lisäksi kirjaston vieraat tutustuivat ”Elias Lönnrot. Karjalan matkoja” –nimiseen kirjanäyttelyyn, joka kerättiin tänä vuonna tutkijan ja Kalevalan kokoajan 220-vuotisjuhlan kunniaksi.

Kansalliskirjastolla oli ilo auttaa tulevan baletin luojia uppoutumaan monipuoliseen Kalevala-maailmaan ja saamaan luovaa inspiraatiota.

Toivotamme luovia menestyksiä uuden Kalevala-sovituksen luomisessa ja odotamme eepoksen sankareiden ilmaantumista Karjalan teatterilavalle!

Vuosina 2020 ja 2021 Karjalan tasavallan Kansalliskirjastossa laadittiin erilaiset Kalevala-aiheiset video- ja audioluennot. Vuosittaisen Kalevalan mosaiikki –kulttuurifestivaalin päivinä kutsumme karjalaisen kansallisen kulttuurin ihailijoita kuuntelemaan audioluennon aiheesta Kalevala teatterilavalla ja saamaan tietää ensimmäisestä legendaarisesta kansallisbaletista Sammosta (1959, Karjalan musiikkiteatteri) sekä eepoksen muista dramatisoinneista Kansallisessa teatterissa ja Karjalan tasavallan nukketeatterissa.

Hyvää ja miellyttävää kuuntelua! Luento on saatavilla venäjäksi.

 

« Takaisin edelliselle sivulle