Tverinkarjalaiset eli Ylä-Volgdan karjalaiset ovat suurin Karjalan ulkopuolella asuva karjalaisryhmä, he ovat kronikoissa mainitun korela-heimon suoria jälkeläisiä, jotka muuttivat asumaan Tverin maalle yli 400 vuotta sitten alkuperäisinä asutusmainaan olevilta Laatokan luoteisrannalta ja Karjalan kannakselta. Syynä siihen oli Venäjän ja Ruotsin solmimat rauhansopimukset, joista ratkaiseva oli Stolbovan rauha (1617), jonka seurauksena ortodoksisten karjalaisten tiheästi asuttama Karjalan kihlakunta luovutettiin Ruotsille.
Siirtolaiset selittivät muuttoaan seuraavilla syillä: uskonnolla, kielellä ja suurilla veroilla.
Monet karjalaiset siirtolaiset asettuivat asumaan Tverin maille, mihin muodostui tverinkarjalaisten eli Ylä-Volgan karjalaisten alaryhmä. Tuloksena Tverin kuvernementin alueella asui kauan enemmän karjalaisia, kuin yhteensä nykyisen Karjalan tasavallan koko alueella ja muilla venäläisillä mailla.
Suurin määrä tverinkarjalaisia kirjattiin Neuvostoliiton väestönlaskennan aikana vuonna 1926 – heitä oli 140,6 tuhatta henkilöä (kun maan kaikilla muilla alueilla, mm. Karjalassa asui vuonna 1926 107,5 tuhatta karjalaista). Siitä lähtien tverinkarjalaisten määrä on ollut jatkuvasti vähenemässä.
Toisin kuin karjalaisten muut kielet ja murteet tverinkarjala säilytti arkaaisimman muotonsa, joka on luultavasti karjalan kantakielen lähin. Oletetaan, että tverinkarjalan murteen sanaston kehitykseen vaikuttivat keskiaikaisen Jognajoen varrella asuneen ja nyt kokonaan hävinneen vepsäheimon kielestä lainatut sanat. Nyt ei ole luotettavia tietoja tverinkarjalaisten kirjoituksen synnystä, 1800-luvulla heillä oli jo kyrillisiin kirjaimiin perustuva kirjoitus, ja 1930-luvulla otettiin käyttöön latinalaisiin aakkosiin perustuva kirjoitus, joka korvattiin sitten uudelleen laaditulla kyrillisellä kirjoituksella.
« Takaisin edelliselle sivulle
Tverin alueellinen A.M. Gorkin tieteellinen yleiskirjasto
10/02/2026 Tverin XXXII kirjaviikko on alkanut!
10. helmikuuta Tverin alueen A. M. Gorkin kirjaston isolla lukusalilla järjestettiin Tverin 32. kirjaviikon avajaiset. Se perinteinen foorumi on jo kauan sitten muodostunut alueen merkittäväksi kulttuuritilaisuudeksi, joka yhdistää kirjailijoita, kotiseuduntutkijoita, kustantajia, taiteilijoita, kirjastonhoitajia ja kaikkia painetun sanan ystäviä.
Tverin alueellinen A.M. Gorkin tieteellinen yleiskirjasto
23/01/2026 Epätylsää ikonimaalauksista. Pavel Ivanovin kolmas luento
Taidesalilla järjestettiin Pavel Ivanovin kolmas luento osana 1500-1800-luvun kirkkotaiteelle omistettua Epätylsää ikonimaalauksista –luentosarjaa.
Eri alueilla
14/01/2026 Venäjän federaation suomalais-ugrilaisten kansojen sankareita. Sukupolvien yhteys, perinteiden jatkuvuus –nimisen kilpailun tulokset
Venäjän federaation suomalais-ugrilaisten kansojen sankareita. Sukupolvien yhteys, perinteiden jatkuvuus –nimisen yleisvenäläisen kilpailun tulokset on julkaistu.
Tverin alueellinen A.M. Gorkin tieteellinen yleiskirjasto
13/12/2025 Kultainen kurpitsa Tverin ja Venäjän kirjoittajille
12. joulukuuta Tverin alueen kirjastossa Tverin kirjoittajaliitto on myöntänyt parhaille Kultainen kurpitsa (ven. «Çîëîòàÿ òûêâà») –kirjallisuuspalkinnon.
Tverin alueellinen A.M. Gorkin tieteellinen yleiskirjasto
29/11/2025 Tverin alueen tunnetuksi tekemiseen tarkoitettu VI alueellinen kulttuuri- ja sivistyskampanja Kotiseutusanelu
28. marraskuuta järjestettiin suurella menestyksellä V kotiseutusanelu. Se on Tverin alueen tunnetuksi tekemiseen tarkoitettu alueellinen kulttuuri- ja sivistyskampanja.