Русская версия  |  Suomi

Jotta tiedettäisiin, muistettaisiin, säilytettäisiin

увеличить

11. tammikuuta 2009 Venäjän federaation presidentti allekirjoitti määräyksen Mordvalaisten liittymisen Venäjän valtion kansoihin 1000-vuotisjuhlan viettämisestä. Vuotisjuhlan viettämisen ohjelman osana oli Mordvan tasavallan kulttuuriministeriön julistama kilpailu Mordvan tasavallan kirjastojen museoille. Kilpailu pidettiin 1.maaliskuuta – 1. elokuuta 2012.

Kilpailuun lähetettiin 23 työtä Mordvan tasavallan eri piireistä.
 
Mordvan tasavallan kirjastoissa toimivat etnografiset museot tutustuttavat tasavallan historiaan ja kulttuuriin, edistävät isänmaanrakkauden ja kansallisen identiteetin kehittämistä, perehdyttävät morvalaisten, tataarien ja venäläisten aineelliseen ja henkiseen kulttuuriin. Museo on hyvä paikka kirjastonhoitajien etsintä-, tutkimus- ja koetoimintaan.
1. marraskuuta 2012 julistettiin tasavaltalaisten kirjastojen yhteydessä toimivien museoiden kilpailun tulokset.
Ensimmäinen palkinto myönnettiin pienelle kotiseutumuseolle, joka toimii Mordvan tasavallan Temnikovin kunnallisen piirin Akselin kylän kulttuuri- ja vapaa-ajankeskuksen yhteydessä. Museo avattiin vuonna 1997, ja sen perustaja ja johtaja on Nadežda Naryškina.

Toinen palkinto myönnettiin historialliselle kotiseutumuseolle, joka toimii Mordvan Torbejevon piirin piirikirjastossa (bibliografi Alina Romaškina).

 
     увеличить увеличить увеличить 
 
Kolmannen palkinnon sai pieni museo, joka sijaitsee Mordvan Romodanovon piirin N. Erkain keskuskirjastossa (kansallisen ja kotiseutukirjallisuuden osaston johtaja Olga Jermakova).
 
Kannustuspalkinnot saivat Itšalkin piirin Taide- ja vapaa-ajantalon keskuskirjastossa toimiva Morvalainen tupa –museo (johtaja Maria Mahotkina) ja Ljambirin piirin keskuskirjaston minimuseo (tataarinkielisen ja kotiseutukirjallisuuden osaston johtaja Biktejeva Dinara).

увеличить

Palkintoseremonia pidettiin Mordvan tasavallan A. S. Puškinin Kansalliskirjastossa. Palkinnot jakoi kuttuuri- ja matkailuvaraministeri N. Hramov.

Kilpailu osoitti, että kirjastonhoitajat käyttävät laajalti esitelmiä, teatteriesityksiä, kulttuuri- ja kirjallisuusiltoja kotiseudun historiallisen menneisyyden tunnetuksi tekemiseksi. He pitävät säännöllisesti yhteyttä isänmaalliseen kasvatukseen liittyvien järjestöjen kanssa, mm. veteraanineuvostojen, sotakomissariaatin, koulujen, museoiden sekä isänmaanystävien kanssa.

Yhteistyön ansiosta isänmaalliset, historialliset ja kotiseututapahtumat ovat mielenkiintoisia ja tehokkaita.

Kirjaston yhteydessä toimivasta historiallisestä ja kotiseutumuseosta on hyötyä asukkaille. Museo perehdyttää kansalliseen kulttuuriin ja herättää isänmaanrakkautta. Kirjastonhoitajien mukaan valtava määrä minimuseoiden kävijöistä on opettajia ja lapsia, jotka ovat kiinnostuneet muinaisesineistä. Museo auttaa säilyttää kansamme sankarillista ja arjen historiaa.

« Takaisin edelliselle sivulle