Русская версия  |  Suomi

Uutiset

18/05/2020 Lukeminen ja lukumieltymykset Mordvan tasavallassa –sosiologisen tutkimuksen tulokset

Vuonna 2019 Mordvan A. S. Puškinin Kansalliskirjasto on pitänyt sosiologisen tutkimuksen aiheesta Lukeminen ja lukumieltymykset Mordvan tasavallassa, johon on osallistunut tasavallan ja kuntien kirjastojen asiantuntijoita.

Tutkimuksen kohteena oli Mordvan tasavallan koko väestö ja aiheena oli lukeminen alueella.

Sosiologiseksi tutkimusmenetelmäksi valittiin interaktiivinen tiedonkeräysmenetelmä. Kysely, jossa oli 19 avointa ja suljettua kysymystä, julkaistiin Mordvan A. S. Puškinin Kansalliskirjaston kotisivuilla ja kukin halukas voi täyttää sen. Tasavallan ja piirien keskuskirjastoille ilmoitettiin pidettävästä kyselystä informaatiokirjeiden ja sosiaalimedioiden avulla. Kyselyn on täyttänyt 1501 vastaajaa kaikkialta tasavallasta, vastaajista kaksi kolmasosaa oli naisia ja yksi kolmasosa miehiä.

Ikäjakauma oli seuraava: eniten osallistujia oli 26-50 vuoden iässä (602 henkilöä (40,1 %)), toiseksi suurin ryhmä oli yli 50-vuotiaita lukijoita (375 henkilöä (25,1 %)), kolmanneksi suurin ryhmä oli nuoria (320 henkilöä (21,3 %)). Tutkimuksessa oli mukana riittävän suuri lapsiryhmä, heitä oli 204 henkilöä (13,5 %). Nuorimmat osallistujat ovat täyttäneet 10 vuotta ja vanhin oli 84-vuotias.

Vastaajaenemmistö on suhtautunut tutkimukseen vakavasti ja kiinnostuneesti.

Vastaajat ovat yleensä Mordvan tasavallan julkisten kirjastojen asiakkaita. Kysely oli interaktiivinen, minkä vuoksi sosiaalimedioissa tehtyjen uudelleenpostausten ansiosta kyselyyn on liittynyt mm. ”ei-lukijoita” eli niitä, jotka eivät käy kirjastoissa.  

Analysoitaessa kerättyä materiaalia on löydetty vastaukset kaikkiin kyselyssä esitettyihin kysymyksiin. Suurin osa tasavaltamme kirjastojen asiakkaista on lukevia ihmisiä, joilla lukeminen on lempiharrastuksia, mutta heistä monilla ei ole riittävästi aikaa tähän toimintaan, mitä voidaan selittää sekä objektiivisilla syillä että myös sillä, että modernissa ympäristössä informaation muut kuin kirjalähteet ovat suosittuja. Lukumotivaatio ja valittava kirjallisuus muuttuvat.

Painettu kirja on vieläkin etusijassa sähköiseen kirjaan verrattuna. Perinteiset lehdet rupesivat jo häviämään, ja nyt vastaajista 39,1 % lukee mieluummin uutisia ja analytiikkaa sähköisessä muodossa ja 29,8 % valitsee sähköisiä kuvalehtiä ja 24,6 % lehtiä.

Tutkimus osoitti, että lukijat sanovat tarvittavien kirjojen puuttumisen olevan yksi tärkeimmistä kirjastopalveluiden tyytymättömyystekijöistä.

Lukijoiden mielestä kirjaston houkuttelevuuden perustana ovat sen kokoelmat ja työolosuhteet eli nämä seikat, jotka varmistavat tuloksekkaan asioinnin. Emotionaalisen ja psykologisen puolen osalta suurta yleisvaikutusta on kirjastotunnelmalla, mm. oleskelumukavuudella, sisustuksella, vuorovaikutuksella kirjastonhoitajan kanssa, kaunokirjallisuuden edistämiskeinoilla ja –menetelmillä. 

Suoritetun tutkimuksen pohjalta on laadittu kirjallisuusluettelo 100+100: lukija suosittelee, luettelossa on 100 kaunokirjallista kirjaa venäläisiltä ja ulkomaisilta kirjailijoilta. Luettelo on tehty tutkimuksessa mukana olleiden lukijoiden mieltymysten perusteella. Sekä venäläisellä että ulkomaisella klassisella kirjallisuudella on edelleenkin omia lukijoitaan ja ansaittua menestystä. Klassisen kirjallisuuden mestariteokset ovat vain yksi kahdeskymmenesosa. Suurin osa luettelosta on nykykirjailijoiden teoksia, jotka ovat suosituimpia osalajeja: salapoliisiromaaneja, historiallisia romaaneja, fantasiakirjallisuutta sekä psykologista proosaa.

Luetteloa voidaan käyttää kirjojen hankinnassa, sivistys- tai koulutusohjelmien laadinnassa (kirjakeskusteluja, arvostelujen kirjoittaminen, tiivistelmäkilpailuita, Lukijoiden valinta –näyttelyjä) sekä fyysisessä ja interaktiivisessa ympäristössä tehtävän tiedotustoiminnan laajentamisessa.

«Takaisin edelliselle sivulle