Русская версия  |  Suomi

Uutiset

07/09/2023 Tilaisuus V. I. Romaškinin muistoksi

6. syyskuuta Mordvan tasavallan A. S. Puškinin Kansalliskirjaston kansallisen ja kotiseutukirjallisuuden osaston työntekijät osallistuivat avoimien ovien päivään (Etno-kudo-niminen V. I. Romaškinin etnografinen museo, Podlesnaja Tavlan kylä, Kotškurovon piiri). Tilaisuus omistettiin Vladimir Romaškinin (Jovlan’ Olo) syntymäpäivälle. Vladimir Romaškin oli Mordvan tasavallan ansioitunut kulttuuritoimija, Mordvan tasavallan valtionpalkinnon laureaatti, Marianmaan ristin ritarikunnan kunniamerkin saaja (Viro) ja A. P. Rjabovin palkinnon saaja.

Osaston työntekijät kertoivat muusikon elämästä ja toiminnasta, he korostivat, että Vladimir Romaškin tunnetaan folkloristina, muusikkona, dokumenttielokuvien tekijänä, Torama-kansanperinneyhtyeen perustajana sekä mordvalaisten (mokšalaisten ja ersäläisten) kansanlaulu- ja soittokappaleiden kerääjänä. Muusikon huomattava saavutus on se, että hän kiinnitti paljon huomiotaan mordvalaisten rituaalien ja perinteiden säilyttämiseen.

Lamzur-kansanperinneyhtye, jonka jäsenet ovat osaston työntekijöitä, pitivät vanhan rituaalin nimeltä Norovavan’ tši sadon haltijan kunniaksi. He esittivät vanhoja lauluja, tilaisuuden osallistujille järjestettiin kansanpelit.

Juhlissa oli mukana myös tasavallan muita kansanperinneyhtyeitä.

«Takaisin edelliselle sivulle