Русская версия  |  Suomi

Uutiset

17/02/2024 Tapaaminen Ivan Matrjohinin kanssa. Rakkaudella Pohjolaa kohtaan

17. helmikuuta Murmanskin alueen tieteellisessä kirjastossa pidettiin Rakkaudella Pohjolaa kohtaan –niminen tapaaminen Ivan Matrjohinin kanssa.

Ivan Matrjohin on saamelainen runoilija ja lauluntekijä. Hän on syntynyt Jokangan kylässä saamelaisen poronhoitajan perheeseen. Hän on kirjoittanut Valkoinen poro – ja Jokaisella meistä on oma taipaleensa –nimiset runo- ja laulukokoelmat sekä sepittänyt Aurinko tundran yläpuolella –musiikkikappaleen, joka perustuu Pavel Jurjevin satuun. Häneltä on ilmestynyt muutama laululevy. Hänen runonsa ja laulunsa aiheet ovat oma kansa, Kuolan Pohjolan ihana luonto ja ihmisten väliset suhteet.

Tapaamisessa Matrjohinin esitti sekä tunnettuja laulujaan ja runojaan että myös uusia teoksia, joita ei ollut aikaisemmin esitetty, mm. hän lauloi Suuren isänmaallisen sodan aikana toimineille porokuljetuspataljoonille omistamansa laulun.


Galleria


«Takaisin edelliselle sivulle